
Uutta tulemista on hiottu jo pitkään.
Uransa 2000-luvun alkupuolella Wrongones-kokoonpanossa aloittanut Timi Lexikon on palannut. Parhaiten hiteistään Moon kuu ja Tää kesä tunnettu tekijä päättää hiljaiselonsa uudella singlellään Täydellisyydestä seuraava.
Kappaleen keskiössä on katkeransuloinen rakastuminen. Samalla tuotokselta paistaa läpi savolaislähtöisen artistin uudelleensyttynyt kipinä musiikkia ja sen tekemistä kohtaan.
Tuoreella materiaalillaan Timi Lexikon liikkuu perinteisistä rap-kaavoista kokeellisempaan suuntaan. Single enteilee New Art Recordsin kautta julkaistavaa uutta pitkäsoittoa, jolla tullaan hyödyntämään entistä enemmän oikeita instrumentteja.
Kuuntele uutuuskappale alta. Kappaleen tuotannosta vastaa Rutilukselle kiinnitetty Tomorrow-kollektiivi.