Wil palasi julkaisurintamalle uuden singlen voimin – myös musiikkivideo ulkona

Julian Schröpel

Wililtä uutta musiikkia.

Alkuvuodesta Lähiöprinssi-debyyttialbuminsa julkaissut Wil ei hidasta tahtiaan uuden musiikin saralla.

Viime perjantaina suoratoistopalveluihin ilmestynyt uutuussinkku Ohio on ensimmäinen maistiainen tulevan ep-levyn tiimoilta. Kappale itsessään kertoo parisuhteesta, josta kumpikaan ei osaa lähteä, vaikka molemmat tietävät ettei se ole tuntunut hyvältä enää aikoihin. Mukana kappaleella kuullaan Wilin seurassa aiemminkin fiittaillut Ares.

Wil on kertonut kappaleen syntyprosessista seuraavaa:

”Ohio syntyi tosi luonnollisesti, ollaan Areksen kanssa tehty musaa yhessä ekoja kertoja jo vuosia sitten. Meil on tapana kahvitella ja fiilistellä musaa ja demoja, yhtenä päivänä se tuli meille ja mä olin just sattunu äänittämään ekan Demon tästä biisistä mistä se sit tykkäs ja halus murhata sen toisen säkeistön. Näin jälkeenpäin sanottuna, siinä se onnistukin.”

Ohio-kappaleelle saatiin myös musiikkivideo, jonka voi ottaa katseluun alta.