
Debyyttisingle sai rinnalleen myös musiikkivideon.
Warner Musicin sainaama duo Emma & Matilda on tarjoillut ensikosketuksen bedroom folkiksi kuvaillusta musiikistaan debyyttisinglen muodossa.
Joku jonka sä haluut -niminen biisi on kertomus riittämättömyyden tunteesta. Haikean kappaleen ympärille on räätälöity myös oma musiikkivideo, joka on katseltavissa uutisen lopusta. Emma & Matilda on duo, jonka muodostavat 23-vuotiaat parhaat ystävykset Emma ja Matilda. Suuri osa duon kappaleista on syntynyt jommankumman makuuhuoneessa. Emma ja Matilda kirjoittavat ja laulavat, ja pääosin myös soittavat ja tuottavat kappaleensa itse. Ihmissuhteet toimivat loputtomana inspiraationa Emman ja Matildan melankolisille melodioille ja teksteille, jotka välittävät isoja tunteita pienissä lauluissa.
”Ollaan kaksi oman tien kulkijaa, jotka palaavat aina toistensa luo. Me eletään symbioosissa, mutta terveellä tavalla, ja rakastetaan tehdä musaa yhdessä. Yhdessä oleminen ja kirjoittaminen on meille tosi parantavaa, ja toivotaan, että meidän musiikki ois myös muille lohdullinen maailma, jonne on ihana tulla. Että meidän musiikki voisi olla kaunis paikka kipeille asioille”, kuvailevat Emma ja Matilda.
Kuuntele tuore kappale alta – videolla tai ilman.