Viivin uusi single syntyi kuin itsestään – kuuntele se tästä

Sara Lehtomaa

Perjantaina ilmestynyt Hyväuskoinen-kappale on järjestyksessään viides single.

Kesäkuun USA-sinkullaan niin ikään potin räjäyttänyt Viivi on julkaissut uutta musiikkia.

Viides singlejulkaisu, Hyväuskoinen, on tehty artistin ”luottitiimin” kanssa, johon lukeutuvat Viivin itsensä lisäksi biisinikkari Joonas Keronen sekä tuottaja Lauri Halavaara. Lopputuloksena on tunteikas pop-balladi, jossa korostuvat Viivin vahvuudet taidokkaana, oman juttunsa hallitsevana laulajana. Viivi on kertonut uudesta kappaleestaan näin:

”Hyväuskoinen syntyi kuin itsestään tänä syksynä. Oltiin tiimin kesken jo melkein päätetty singleksi yksi toinen kappale, mutta tämä kiilasi ohi. Tää on mulle itelle henkilökohtaisin biisi kaikista tähän asti julkaistuista singleistä ja kertoo asioista, joita oon elämässäni kokenut. Mun mielestä musassa yleisesti on kyse ennen kaikkea siitä, että biisit tuntuu, ja että niillä on joku merkitys. Tää todella tuntuu ja siksi halusin julkaista tän nyt. Toivon, että tykkäätte.”

Musiikkivideo kappaleelle saadaan perjantaina 12. marraskuuta. Laita Hyväuskoinen kuunteluun alta.