
DJ Mista S:n ja Temper2:n uuden kokoonpanon ensimmäinen EP on nyt ulkona.
Suomen DJ-kentän kärkinimiin lukeutuvien DJ Mista S:n ja Temper2:n muodostama 1-800-KREBA on saanut kasaan ensimmäisen julkaisunsa, joka kulkee nimellä A-puoli. Kolmen raidan EP on ensimmäinen puolikas kaksiosaisesta kokonaisuudesta.
Tuoreella levyllä on mukana nimekkäitä suomalaisia urbaanin musiikin tekijöitä jyväskyläläisen Mouhouksen, Yle X:llä juuri aloittaneen Sonnyn sekä Rähinän tulokaskaksikon Halkon muodossa. Keväällä jatkoa seuraa B-puolella, jolla tullaan kuulemaan yhtä lailla isoja nimiä. Studion mikkikopissa ovat nimittäin pistäytyneet Rähinän jengistä myös Spekti ja Timo Pieni Huijaus.
EP:n levyjulkkarit järjestetään tänään perjantaina uudistuneessa St. Anna’sissa Helsingissä. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä!