View vangitsi yleisönsä Lost In Music -keikallaan

Viewn Tampereen Bar Passionissa tänään nähty keikka oli tunnelmallinen ja intensiivinen kokemus.

Vasta yhden EP:n julkaissut View on hyvässä nosteessa. Artistin keikka Lost In Music -festareilla keräsi Bar Passioniin runsaasti kuulijoita, ja tunnelma oli suorastaan käsinkosketeltavan intensiivinen. Jos rauhallinen ja pöydissään istuskeleva yleisö onkin latistanut meininkiä joidenkin muiden samassa paikassa esiintyneiden räppärien keikoilla, Viewn musiikkiin asetelma oli optimaalinen.

– Siihen nähden, että yleensä vedän keikkoja klubeilla, joissa on paljon jengiä, tämä meininki sopi musiikkiini yllättävän hyvin. Energia oli ihan erilainen kuin yleensä, ja oli tosi kiva vetää täällä, View kertoo.

Jatkossa vastaavanlaisille keikoille on suunnitelmissa ottaa lavalle ainakin akustista kitaraa, jotta hetkestä saadaan entistä tunnelmallisempi. Laulajataustainen View kertoo tuovansa musiikkiinsa jatkossa mahdollisesti myös laulullisuutta ja melodisuutta.

View ei itse miellä olevansa ”hypessä”, vaikka jo saavutettu kuulijakunta motivoikin tekemään musiikkia entistä kunnianhimoisemmin. Mitään erityisiä tavoitteita räppäri ei ole musiikilleen asettanut, mutta itseensä liittyviä kyllä:

– Kyllä mä haluan vaan pysyä aitona ja omana itsenäni ja tehdä itselleni sitä mistä tykkään. En halua minkään sopimusasioiden tai vastaavien sotkevan sitä. EP:n ja tulevan levyn kuuntelemalla saa tietää kuka mä olen, siten pääsee muhun pintaa syvemmälle.

 

FUM.fi teki jo aikaisemmin juttua Viewn tulevan albumin tekoprosessiin liittyvistä surullisenkuuluisista tapahtumista, jotka viivästyttävät julkaisua jonkun verran. Näillä näkymin levy saadaan kuitenkin pihaalle kevättalven aikana.