View tarjoilee esimakua tulevasta uudella singlellään

Samuli Vienola

View julkaisi uutta.

View julkaisi uuden singlen nimeltään Chardonnay. Uusi kappale on myös ensimmäinen julkaisu tulevalta, kahdesta ep-levystä koostuvalta albumilta. Järjestyksessään toinen pitkäsoitto ilmestyy alkuvuodesta 2021.

Mukana kappaleella kuullaan Carmen Rose alias kanadalaissanoittaja Emma Rosen, joka on työskennellyt muun muassa Iggy Azalean kanssa. Albumin ensimmäinen puolisko, I See The Same Dream Every Night, nähtiin jo viime huhtikuussa. Edellinen kokopitkä albumi, Leave A Comment, nähtiin puolestaan vuonna 2017.

View on kertonut albumin tekoprosessista seuraavaa:

”Tämän albumin tekemisen aikana oon käynyt taistelua itseni ja oman identiteettini kanssa. Huomasin, että kaiken ahdistuksen ja mielenterveyden ongelmien keskellä View-artistipersoona alkoi hallita mun tekemisiä. Mietin asioita sen roolin kautta ja elin siten miten muut odottaa mun elävän.

EP:n toisella puoliskolla kuuluu se, miten oon joutunut katsomaan tiukasti peiliin ja etsimään itseäni sieltä. Oon tehnyt viimeisen vuoden aikana isoja muutoksia mun elämässä ja päättänyt löytää Juuso Ruohosen sieltä View-maskin takaa.  Viimeistään kulunut koronakevät sai mut havahtumaan siihen, millaista elämä on ilman keikoilla saatavaa huomiota. Oon joutunut luomaan uuden identiteetin, jota ei hallitse artistiminä. Ja se tuntuu todella hyvältä.

Nämä tulevat biisit on mua rehellisimmilläni. En enää jaksa vetää mitään roolia ja nyt oon tarpeeksi rohkea sanomaan just sitä mitä ajattelen. Tuntuu hyvältä tehdä musaa, joka on vaan raakaa ja rehellistä fiilistä ilman mitään suodattimia.”

Kuuntele Chardonnay alta.