
Etsimässä rauhaa -albumin julkaisuajankohta tarkentui.
Vuonna 2016 Vesala-nimikkoalbuminsa julkaissut Vesala valmistelee parhaillaan seuraavaa pitkäsoittoaan.
Monilla varsin pitkäksi käynyt odotus päättyy vihdoin 14. helmikuuta uuden Etsimässä rauhaa -levyn saapuessa kauppoihin. Järjestyksessään toisen albumin on kerrottu rakentuvan enimmäkseen täysin uudesta materiaalista, joskin mukana tietysti kuullaan myös aiemmin singlenä julkaistuja kappaleita.
Osa sävellyksistä ja tuotannoista on saanut alkunsa yksistään Vesalan omasta kynästä, kun taas osa on viilailtu kasaan yhdessä levyn tuottaja Minna Koiviston, Eppu Kososen, Jukka Immosen, Joonas Angerian, Teemu Brunilan sekä Alpo Nummelinin kanssa.
Viimeisimmän, vastikään julkaistun Meillä kummittelee -singlen voi ottaa kuunteluun alta.