Valot sammuvat taas – tosin Hurtan uusimmalla raidalla ei puhuta rap-uran lopettamisesta

Tuoreella julkaisulla ovat mukana myös Likanen Etelä ja Matinpoika.

Helsinkiläiselle 3rd Rail Musicille viime vuoden lopulla kiinnitetty Hurtta on julkaissut uuden singlen nimeltä Lamput sammuu. Uutuusraidalle on otettu mukaan Likanen Etelä ja Matinpoika.

Kappaleelle on julkaistu samalla video, jonka on ohjannut muun muassa Mikidi & Gaiaf -kaksikon kanssa yhteistyötä tehnyt Amadeus Lordevaux. Hurtan aiemmat videot Tässä ja tänään ja Liidellen, lennellen ovat saaneet kasaan YouTubessa kumpikin yli miljoona katselukertaa, joten odotuksia löytyy myös tuoreimmalle videolle.

Tsekkaa uutuusvideo alta. Musta-Lista -kokoonpanostakin tunnetulta Hurtalta on lupa odottaa toista kokopitkää albumia julkaistavaksi syksyn 2018 aikana.