
Rähinä Recordsista julkaistaan kirja syksyllä.
Vuonna 1998 perustettu Rähinä Records heittää lisää löylyä kiukaalle 20-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Ensin levy-yhtiö tiedotti maaliskuussa Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön yhteisistä festarikeikoista, ja maanantaina perinteisen Rähinä Liven ilmoitettiin kasvavan uuteen kokoluokkaan.
Nyt Rähinän kaksi vuosikymmentä kattava historia laitetaan yksiin kansiin. Otava julkaisee syksyllä kirjan 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää, jonka takana on helsinkiläis-tamperelainen tietokirjailija, toimittaja ja popkriitikko Mikko Aaltonen.
Aaltonen vastasi Rähinälle aiemmin levyttäneen Cheekin elämäkerrasta JHT – Musta lammas. Syksyllä 2016 julkaistu ja myöhemmin myös laajennettuna jättipokkarina ilmestynyt kirja oli julkaisuvuotensa myydyin suomalainen tietokirja yli 50 000 kappaleen myynneillään.
Kustantaja kuvailee uutuuskirjaa näin: ”Rähinä-jengistä hittitehtaaksi. Elastinen, Iso H, Asa, Uniikki, Tasis, Andu ja Jussi Valuutta. Kirja Suomen tunnetuimmasta hiphop-jengistä Rähinästä ja sen alkuperäisistä jäsenistä.Kirjassa kerrotaan, kuinka jengin jäsenten yhtyeiden, Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön, avulla vakavasti otettava suomenkielinen räp-musiikki sai alkunsa ja juurtui pysyväksi osaksi suomalaista nuoriso- ja popkulttuuria. Ja kuinka rähinäläisten ponnisteluista syntyi levy-yhtiö Rähinä Records ja sitä myötä suomalaiseen musiikkibisnekseen ennennäkemätön, sissi-henkinen hiphop-yrittäjyys.”
Elastisen mukaan kirja on ollut haaveissa ja puheissa jo pitkään. Levy-yhtiön 20-vuotisjuhlavuosi konkretisoi hankkeen.
– On tärkeää käydä kaikki vanhat legendat läpi ja kirjoittaa ne muistiin. Uusi sukupolvi ansaitsee tietää miten meidän homma lähti liikkeelle, Rähinän keulahahmo toteaa.
Ihan yksinkertainen haaste kirjan työstäminen ei ole ollut, sillä Rähinän matkaan on kuulunut useita henkilöitä ja jokaisella on oma versionsa tapahtumista. Näyttöjensä perusteella nimenomaan Aaltonen tuntui oikealta valinnalta urakkaan.
– Tein kattavan haastiksen Jaren kirjaan ja tutustuimme Mikon kanssa sen jälkeen. Mies on raudanluja ammattilainen ja ollut nyt suomirap-kuplassa jo useamman vuoden, Elastinen jatkaa.
Kirjan tarkemmasta sisällöstä Elastinen on toistaiseksi vielä vaitonainen. Sen tekeminen on kuitenkin osoittautunut tarpeelliseksi välitilinpäätökseksi.
– On ollut lähes terapeuttista puida esimerkiksi Fintelligensin taukojen syitä ja omia valintoja artistina jälkikäteen. Lisäksi muiden jätkien ajatukset on järjettömän mielenkiintoista kuulla syväluotaavammin.
Kirjan nimi viittaa Rähinän alkuperäiseen seitsenhenkiseen ydinporukkaan, joista kaksi ei kuitenkaan ole mukana levy-yhtiön normaalissa arjessa. Millainen osa Asalla ja Jussi Valuutalla on projektissa?
– Myös heidän osansa tarinassamme on suuri, samoin kirjassa. Rähinän muodostivat seitsemän aivan erilaista jätkää, se on mielenkiintoinen ristiriita, Elastinen korostaa.
Noin 300-sivuinen kirja julkaistaan 15. lokakuuta. Sen kannen suunnittelusta vastaa helsinkiläinen pitkän linjan graffitimaalari ja graafinen suunnittelija Jani Tolin, jonka työhistoriasta löytyy useita Rähinän artisteille suunniteltuja levykansia.