
Luvassa on psykedeelistä hiphopia.
Psykedeelisen hiphopin kärkinimi The Underachievers saapuu tiistaina 6. helmikuuta klubikeikalle Helsingin Tavastialle. Keikka on osa yhdysvaltalaiskaksikon Renaissance-albumin ympärille rakennettua Euroopan-kiertuetta.
The Underachieversin muodostavat MC:t AKTHESAVIOR ja Issa Gold. Kokoonpano tunnetaan valaistuneesta ja yhteisöllisestä tuotannostaan, johon kaksikko on kertonut saaneensa vaikutteita esimerkiksi Chicagosta maailmalle ponnistaneilta Kanye Westiltä ja Lupe Fiascolta.
Duon lämppärinä Tavastialla toimii belgialainen rap-artisti Woodie Smalls, joka tekee tapahtumassa ensiesiintymisensä Suomessa. Nuoresta iästään huolimatta 21-vuotias Smalls on jo ehtinyt keräämään miljoonia näyttökertoja YouTubessa sekä päässyt mukaan NBA 2k18 -videopelin soundtrackille. Keikkailulle Suomessa on myös tiedossa jatkoa, sillä artisti tullaan näkemään myöhemmin helmikuussa tamperelaisen Valoa Festivalin ohjelmistossa.
FUM.FI järjestää yhteistyössä Live Nation Finlandin kanssa kilpailun, jossa on jaossa kaksi kahden hengen lippupakettia keikalle. Liput arvotaan alla olevaan kilpailukysymykseen oikein vastanneiden kesken. Kilpailu on voimassa torstaihin 1. helmikuuta asti ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.