
The Gambitin esikoisalbumista julkaistiin instrumentaaliversio.
Soittaako ”jungle rattle” kelloja? Ai ei? Ei haittaa, tuskin enää monikaan räppipää muistaa mihin nimellä viitataan.
Otetaan siis pieni kertaus: Turussa aikoinaan vaikuttanut artisti-tuottaja The Gambit julkaisi loppuvuodesta 2007 esikoisalbuminsa Rosaryn, jolla kuultiin jopa The Beatnuts -kaksikon Psycho Lesiä. Enemmän huomiota sai silti levyllä esitelty hiphopin uusi tyylisuunta jungle rattle, jota edusti etenkin singlenä julkaistu Snake Styles.
Syvällä Pelissä -median haastattelussa artisti paljasti itse kehittämänsä tyylin saaneen alkunsa rapakon takaisista freestyle-ringeistä, joissa hän sekoitti suomea ja englantia. Eksoottiselta kuulostanut yhdistelmä toi hänelle paikallisilta kutsumanimen rattler, kalkkarokäärme.
– Jungle rattle perustuu ekspressiivisyyteen, eri toten tyyliteltyihin vokaaleihin, jotka saavat tilaa mystisissä sävellyksissä luoden kyseisen uudenlaisen soundin, The Gambit avasi tuolloin.
The Gambitin ulosanti kuulosti kuitenkin monien mielestä lähinnä omituiselta sössötykseltä, jossa yhdistyivät epäselvä artikulointi, sihiseminen ja kuiskailu. Omaa QGL-labeliaan luotsannut rap-artisti kuoppasikin nopeasti levyn julkaisun jälkeen luomansa tyylisuunnan ja vaihtoi samalla esiintymiskielensä suomeen.
Muutenkin voimakkaasti mielipiteitä jakanut The Gambit sai kaikesta huolimatta positiivista palautetta Rosaryn biiteistä, jotka olivat hänen omaa tuotantoaan. Jos niiden kuuntelu ilman vokaaleja kiinnostaa, niin hyviä uutisia: albumista on nyt julkaistu instrumentaaliversio, jonka pääset ottamaan soittoon alta.
Ei siis muuta kuin freestylerinki kehiin! Mikäli jungle rattlen elvyttäminen kuulostaa lauantai-illan nousuhumalassa ihan kuningasidealta, niin mallia on mahdollista ottaa suoraan tyylisuunnan originaattorilta Snake Styles -videolta.