
Hottentotti x Isimasa.
Turkulainen Hottentotti on ollut tuttu hahmo jo pidemmän aikaa ainakin paikallisissa hiphop-piireissä. Chyden velipoikaa on aiemmin kuultu esimerkiksi Mestarisoundi Soundcheck– ja Turku 201 Symposium -kokoelmilla sekä Ritarikunnan omalaatuisesti paperipussissa jaetulla mixtapella. Nyt mies on julkaissut ensimmäisen EP:nsä nimeltä Morgan Freeman.
EP:n on tuottanut kokonaisuudessaan Isimasa. Mutta mistä matalasta äänestään tunnettuun amerikkalaiseen näyttelijään viittaava levyn nimi tulee?
– Raapastaanpa hiukan eepeen nimeämispolitiikkaakin: Mulle ajattelu ja pohtiminen, jotka monesti toteutuu erinomaisesti kirjoittamisen kautta, on aina ollu tärkeimpiä asioita inna di whole wide world. Omat aivot tuppaa kuitenkin aina silloin tällöin kulkemaan eri tahtia universumin — ja ihan yksittäisten tilanteidenkin — kanssa. Tollanen epäsuhta sit taas saattaa johtaa eettisiin pohdintoihin ja moraaliin linkittyneiden juttujen vatvomiseen. Tätähän tietty kutsutaan leikkisästi morganiksi, artisti pohjustaa Facebookissa.
– Vaikka morgani saattaa pistää matalaks niin mielen ku miehenkin, ni yleensä se on vähintäänki tarpeellista. Ja se on myös lopulta se juttu, mikä vapauttaa. Keittiöphilosophyisemmin sanottuna syvällinen oman olemisen pohdinta irrottaa ikeestä. Ja kun sen tiivistää kahteen sanaan: morgan freeman, Hottentotti jatkaa.