Turntablism-pioneeri Grandmaster Flash pitää kertauskurssin hiphopin historiasta Tampereella

Tampere-talolla nähdään alkuvuodesta interaktiivinen ja visuaalinen hiphop-spektaakkeli.

Legendaarinen Grandmaster Flash saapuu keikalle Suomeen. Hiphop-kulttuurin pioneeri esiintyy Tampere-talon Sorsapuistosalissa perjantaina 16. helmikuuta 2018.

Lähes 60-vuotias Grandmaster Flash eli Joseph Saddler on yksi hiphopin todellisista uranuurtajista. Hän toimi keulahahmona Grandmaster Flash and the Furious Five -kokoonpanossa, joka liitettiin ensimmäisenä hiphop-aktina Rock and Roll Hall of Fameen. Bronxissa muodostuneen ryhmän tunnetuin kappale on The Message, jota Ice Cube lainasi myöhemmin Check Yo Self -remixiin Das EFX:n kanssa.

Flash tunnetaan DJ-työskentelyn edelläkävijänä sekä yhtenä ensimmäisistä turntablism-DJ:stä, jotka käyttivät levysoitinta instrumenttina. Suosittelemme tsekkaamaan esimerkiksi vuonna 1982 ensi-iltansa saaneen Wild Stylen, jossa on mukana Grandmaster Flashin keittiöön sijoittuva klassikkokohtaus.

Suomessa pitkän linjan tekijä on aikaisemmin esiintynyt loppuunmyydyllä Vanhalla vuosina 1985 ja 2003 sekä elokuussa 2010 Fredan Tivolissa. Tampere-talon keikalta onkin lupa odottaa monipuolista katsausta hiphopin historiaan samalla kun yleisö pääsee seuraamaan legendaarisen DJ:n tekniikoita reaaliaikaisesti screeniltä.

Liput keikalle myydään 35 euron kappalehintaan. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä!