Tuntuuko perjantai ihan liian kaukaiselta? Töölön Ketterä pohjustaa esikoisalbumiaan Noah Kinin tuottamalla singlellä

Anna mun elää -kappaleesta on kuvattu myös video.

Perjantaina Mylly-esikoisalbuminsa julkaiseva Töölön Ketterä on tiputtanut kehiin vielä yhden singlen ennen pitkäsoittoaan. Tänään ilmestynyt kappale on Noah Kinin tuottama Anna mun elää, jossa kuullaan nu metal -vivahteita.

Anna mun elää on neljäs single kaksikon kahdentoista raidan mittaiselta debyyttialbumilta. Aikaisempia singlelohkaisuja ovat Huolel feat. Kube, Valitsemaanne numeroon feat. Vesta ja Renegade Master.

– Viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut paljon tunnetiloja, mukaan lukien epävarmuus omasta tekemisestä. Jengi on paljon kysellyt, mitä teemme seuraavaksi ja olisiko jo aika laittaa musiikkia ulos. Olin viettämässä luovaa taukoa ja muusikkokaverillani oli vahva kanta siihen, miten tekemisen pitää aina olla inspiroivaa ja kuinka epävarmuus tappaa luovuuden. Pyörittelin ajatuksia lomalla kaksi viikkoa ja kun tulin Suomeen, teimme Noah Kinin kanssa Anna mun elää -biisin kahdessa päivässä. ”When it’s straight from your heart, you can’t go wrong”, Matti 8 kommentoi tiedotteessa.

Emma-ehdokkaanakin olleen Töölön Ketterän tuoreelle singlelle julkaistiin samalla visuaalit. Videon ohjauksesta vastaa Pyry Pelkonen.