
Pitkän linjan tekijällä on kokemusta myös räppigeimeistä.
Kalenterin perusteella Suomen suosituimpiin rock-nimiin lukeutuva Toni Wirtanen on tänään hengaillut planeetallamme tasan 43 vuoden ajan. FUM.FI päätti sen kunniaksi kerrata, millaista kosketuspintaa punk-ympyröistä ponnistaneen Apulannan keulahahmolla on vuosien saatossa ollut hiphop-kulttuuriin.
Palataan aluksi vuosituhannen taitteeseen. Vuonna 2001 suomenkielisen hiphopin buumin ollessa kuumimmillaan Apulanta julkaisi Viivakoodit-singlensä b-puolella oman leikkimielisen rap-kokeilunsa. Wu-Tang Clanin inspiroima Vihollinen oli kuvaus siitä, millaisen matkan kokoonpano oli kulkenut kymmenenvuotisen olemassaolonsa aikana. Aikakaudelle uskollisesti kappaleen sanoituksissa hoetaan Fintelligensin alkuaikojen tuotannon tapaan isolla kädellä meitsi-sanaa.
Noin kaksi vuotta Vihollisen jälkeen Wirtanen, Leijonamieli ja Skillsters-tuottajakaksikon Infekto lyöttäytyivät yhteen Asvaltti-singlellä, joka otti kantaa katuväkivaltaa vastaan. Kappale julkaistiin VR:n makasiineilla ja Kiasman nurmikentällä järjestetyn samannimisen nuortentapahtuman yhteydessä.
Jo aiemmin Petri Nygårdin materiaalista diggaillut Wirtanen pääsi tekemään yhteistyötä Lielahden rap-pioneerin kanssa vuonna 2013. Lopputulos oli Tää on niin tätä, joka poikkesi selkeästi vakavahenkisyydellään Nygårdin useimmista hengentuotteista. Kappaleen videolta löytyy myös tribuutti saman vuoden alussa tapaturmaisesti kuolleelle tamperelaiselle DJ Nuorelle Sepälle.
Suunnilleen samoihin aikoihin Wirtanen sai lahtelaisen kuntosalin pukukopissa pyynnön tulla mukaan kappaleelle Hätähuuto, josta tuli Brädin kolmannen sooloalbumin ensimmäinen singlelohkaisu. MGI:n tuottamasta ja nykyajan pinnallisuutta kritisoivasta kappaleesta on ajan mittaan muodostunut yksi 5th Element -veteraanin uran tärkeimmistä julkaisuista.
Vuonna 2014 Wirtanen osallistui Nelosen Vain elämää -ohjelmaan, jossa nähtiin muun muassa Elastinen. Wirtanen teki tämän Syljen-klassikosta oman versionsa, kun taas Rähinän head honcho tarttui Apulannan Mitä kuuluu -kappaleeseen. Kuriositeettina todettakoon, että Wirtanen oli kirjoittanut kappaleen vitutuksissaan bändinsä silloiselle basistille Tuukka Temoselle, joka ohjasi myöhemmin Fintelligensin Kaikki peliin -videon. Ohjelman duettopäivänä kaksikko esitti yhdessä Apulannan Aggression.
Wirtanen palasi Hirvensalmelle toukokuussa 2017 osallistuessaan ohjelman seitsemännelle tuotantokaudelle, jonka kaikki osallistujat olivat jo kertaalleen olleet mukana tuotannossa. Tuolloin Wirtasen kanssa samassa pöydässä istui ensimmäisellä kaudella lopullisen läpimurtonsa tehnyt Cheek. Chekkosen tuotannosta Wirtanen otti käsittelyyn Diandran tuella hitiksi muodostuneen Fiiliksissä-kappaleen, jonka alkuperäisen asetelman rock-stara käänsi päälaelleen. Cheek sen sijaan teki oman versionsa Apulannan Jumala-kappaleesta, joka muuntautui uusissa käsissä kuvaukseksi koulukiusatun arjesta.
What’s next? Ehkä jonkinlaista yhteistyötä The Voice of Finland -tuomarikollega Redraman kanssa? Se jää nähtäväksi, mutta joka tapauksessa onnea ja pitkää ikää Tonille!