Tommi Prkl ja Hunk Punk julkaisivat Tampere-aiheisen possebiisin, jonka vierailijakaarti ei jätä kylmäksi

Jasmina Ijäs

Possebiisiä perjantaille Tampere-teemalla.

Läskit lokit -poppoosta tuttu Tommi Prkl sekä tuottaja Hunk Punk löivät viisaat päänsä yhteen. Tuloksena syntyi Tampere-aiheinen possebiisi, Nekalan putki, jonka vierailijoista jokaisella on oma vahva siteensä Suomen Manchesteriin – muodossa jos toisessa.

Ensisoittonsa alkuviikosta sisarsivusto Rumbassa saanut eepos julkaistiin tänään myös lukuisiin suoratoistopalveluihin.

Kappale sai alkunsa Hunk Punkin, eli Henri Unkilan ideasta, johon tämä sitten oli pyytänyt vanhaa tuttavaansa Tommia mukaan. Parhaillaan myös uuden soolomateriaalin parissa ahertava Tommi Prkl innostui ajatuksesta ja kyseli joukkoon myös liudan muita artisteja, joihin lukeutuvat Tykopaatti, Silkinpehmee, DJ Massimo, Immu, Are, Eetsi, Kanttorinpoika, Kalle Kinos ja Sere. Mukaan kappaleen kertsiin on myös sämplätty Opaalin Kadulla on kuumaa -biisiä.

Lähes kahdeksan minuutin pituisen Nekalan putki -anthemin voi laittaa kuunteluun esimerkiksi Spotifysta tai muualta suoratoistopalveluiden joukosta.