Timi Lexikonin uutuuskappaleella käsitellään tunne-elämän tornadoa – tuotannosta vastaa useiden suomirap-hittien takana ollut kaksikko

Tulevasta levystä on tulossa monipuolinen paketti.

Useamman vuoden ajan matalaa profiilia pitänyt Timi Lexikon on valmistellut jo jonkin aikaa uutta materiaalia Suomenlinnan studiolla Tomorrow-tuottajakollektiivin kanssa. Ensikosketus uuteen tuotantoon saatiin toukokuussa julkaistun Täydellisyydestä seuraava -kappaleen muodossa, ja olihan artisti kesällä mukana myös Sakke Aallon tuottajalevysarjan ensimmäisellä osalla.

Nyt Timi Lexikonin tulevalta pitkäsoitolta on lohkaistu toinen single Tornado, jonka taustajoukoista löytyy tamperelainen Millionaire Men -kaksikko. Kappaleesta on tulossa myöhemmin video, jonka on ohjannut Los Angelesissa vaikuttava Santi Fox.

FUM.FI päätti ottaa koodia vuosituhannen taitteessa uransa aloittaneeseen artistiin ja päivittää kuulumiset. Lue alta missä tällä hetkellä mennään!

Otetaan alkuun ihan peruskuulumiset. Mitä Timi Lexikonin elämässä on tapahtunut viime aikoina?

Olen työstänyt levyäni jo pidempään ja etsinyt sille sopivaa julkaisijaa. Nykyisen levytyssopimukseni solmin New Art Recordsin kanssa keväällä ja tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä albumin pitäisi tulla pihalle vielä tämän vuoden nimissä.

Edellinen singlejulkaisusi tuli ulos toukokuussa, ja olet nyt julkaisemassa toista sinkkuasi pitkän julkaisutauon jälkeen. Mistä useiden vuosien hiljaiselo julkaisurintamalla johtui?

Lähinnä just tuosta, että sopivaa julkaisijatahoa ei tuntunut löytyvän. Monien labeleiden kanssa neuvoteltiin, muttei oikein löydetty yhteistä säveltä ja suunnitelmaa. Kun hovituottajani Pike alkoi puhumaan oman levy-yhtiönsä perustamisesta sekä kiinnostuksestaan sainata minut labelin ensimmäiseksi artistiksi, oli se lopulta itsestäänselvä ratkaisu. Me ollaan kuitenkin tehty musaa yhdessä jo yli kymmenen vuotta, niin miksei sitten julkaistaisikin sitä yhdessä.

Mitä Tornado käsittelee?

Tornado kuvaa sitä sisäistä tunnemyllerrystä kun tapaat jonkun uuden ihmisen, muttet ihan vielä tiedä onko toinen yhtä ihastuksissaan sinusta kuin sinä hänestä. Biisin kertosäe “En sulta pyydä ikuisuutta, kunhan mun kaa tuut vaan yöksi viereen nukkumaan. Aamulla voidaan suunnitella tulevaa, jos se vielä molempia huvittaa” tiivistää aiheen minun kirjoittamakseni tekstiksi yllättävän hyvin, hah.

Uuden kappaleen taustajoukoista löytyy Tampereen oma MMEN-hittitehdas. Miten yhteistyösi Millionaire Menin kanssa sai alkunsa?

Jaahas, nyt täytyykin muistella vuosia taaksepäin. Juspen kanssa oltiin muistaakseni törmätty jo ennen kuin Ossi tuli jonkun alkuaikojen Blockfestin bäkkärillä esittäytymään ja kysymään kiinnostaisiko yhteistyö. Sehän toki kiinnosti, mutta näin pitkään meni ennen kuin saatiin sorvattua Timi Lexikonille soolobiisi yhdessä. Olen kyllä featannut sekä kirjoittanut lyriikoita muille artisteille kyseisten tuottajaherrojen biitteihin aiemminkin.

Edellisellä singlelläsi kuultiin aiempaa enemmän oikeita instrumentteja ja suunta oli muutenkin astetta kokeellisempi. Tullaanko keikoillasi jatkossa kuulemaan myös livesoittimia?

Täydellisyydestä seuraava -biisillä tosiaan kuullaan kymmenkuntaa eri oikeaa instrumenttia ja kyllä niitä keikoillakin on mukana, mutta vähän rajatummissa määrin.

Mitä tulevalta albumiltasi on lupa odottaa? Onko sille vielä tiedossa nimeä tai julkaisuajankohtaa?

Voisikohan sanoa, että tulevalla albumilla on “timilexikonmaisesti” monentyylisiä biisejä. Sieltä löytyy lisää noita oikeita soittimia, modernia tuotantoa ja ehkä aiempiin levyihini verrattuna enemmän r’n’b-biisejä, räppäystäkään toki unohtamatta. Nimeä en ole vielä lyönyt lukkoon, joten jätetään se vielä sanomatta, mutta vuoden loppupuolella voi levyä alkaa odottelemaan.