Tiesitkö näiden suomalaisten hiphop-vaikuttajien osallistuneen Linnan juhliin?

Arman Alizad, hiphop-vaikuttaja? Pitää paikkansa: moniosaaja oli mukana The Definite Four -kokoonpanossa, joka esiintyi ensimmäisenä suomalaisena rap-ryhmänä Provinssirockissa '88.

Hiphopin nouseminen osaksi valtavirtaa on näkynyt myös Suomen suurimmassa mediatapahtumassa.

Todennäköisesti kaikki FUM.FI:n seuraajat muistavat ainakin Elastisen ja Cheekin osallistuneen Linnan juhliin, nostihan Profeetat-kaksikko asian esille Sinuhe-hitilläänkin. Mutta keitä muita hiphop-vaikuttajia itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Presidentinlinnassa on viime vuosien aikana nähty?

2000-luvun ensimmäisiin Linnan juhliin kutsuttiin vanhan koulukunnan hiphop-pioneeri B.O.W. eli Raymond Ebanks. Suomea maailmankartalle Bomfunk MC’sin kanssa paaluttanut ”Brother O’Word” päätti kuitenkin jättää osallistumatta tilaisuuteen, vaikka muu ryhmä olikin edustettuna paikalla. Hän oli itse ulkomailla lomailemassa.

Seitsemän vuotta myöhemmin kutsun juhliin sai Signmark, joka teki historiaa solmimalla levytyssopimuksen ison levy-yhtiön kanssa maailman ensimmäisenä kuurona. Viittomakielinen rap-artisti oli julkaissut debyyttialbuminsa omakustanteena edellisenä vuonna. Myöhemmin presidentti Tarja Halonen oli mukana Signmarkin Fighting-videolla.

Paleface herätti polemiikkia vuonna 2010 saapuessaan Linnan juhliin hiphop-kulttuuria kunnioittaen Adidas Superstar -lenkkareissa. Suomenkielisellä Helsinki-Shangri-La -levyllään yhteiskunnallista keskustelua herättänyt artisti oli esiintynyt aiemmin itsenäisyyspäivänä Köyhien linnanjuhlissa Hakaniemen torilla.

Vuonna 2011 Presidentinlinnassa oli vieraana Fried Musicin Jukka Immonen, jonka meriitteihin kuuluu muun muassa Asan ja Elastisen tuottaminen. Huipputuottaja toimi silloisen avopuolisonsa Jenni Vartiaisen avecina.

”ryysyistä rikkauksiin, elävä esimerkki / 2012 keväällä presidentti
tai mitä ikinä / kaikki on mahdollista niin kauan kun riittää kipinää”

Cheekistä ei lopulta tullut presidenttiä keväällä 2012, mutta joka tapauksessa hänet nähtiin samana vuonna Linnassa. Lisäksi paikalla oli vaihtoehtoisemman hiphopin edustaja MattiP:n eli Matti Pentikäisen muodossa. Ceebrolistics-jäsen oli Linnassa näyttelijävaimonsa Maria Ylipään seuralaisena vuosina 2012 ja 2013.

Vuonna 2014 kutsun vuoden mediatapahtumaan sai Elastinen. Erikoiseksi tilanteen teki se, että Fintelligensin toinen osapuoli Iso H osallistui Linnan ulkopuolella Luokkaretki lähiöst Linnaan -mielenosoitukseen. Iso H:n näkemyksen mukaan eliitin on väärin juhlia verorahoilla itsenäisyyttä, joka menetettiin jo Euroopan unioniin liittymisen yhteydessä vuonna 1995. Itä-helsinkiläinen suomalaisen hiphopin uranuurtaja avasi ajatuksiaan useissa haastatteluissa sekä sosiaalisessa mediassa.

Elastisen kanssa samanaikaisesti Linnassa olivat AppGyver-yhtiökumppanit Henri Vähäkainu ja Marko Lehtimäki, jotka tunnetaan myös nimillä Pikku G ja Kasi. Lisäksi läsnä oli underground-klassikon Mun Naapurusto tekijä Tommy Deks, joka oli aikoinaan yksi kotimaisen turntablism-kentän kärkinimistä.

Vuotta myöhemmin Linnaan saapui useampikin suomalaisessa hiphop-skenessä itselleen nimeä tehnyt kutsuvieras. Yksi illan seuratuimmista henkilöistä oli suosittu tv-kasvo Arman Alizad, joka oli 1980-luvulla mukana The Definite Four -rap-ryhmässä. Tuolloin hän käytti artistinimeä Easy A.

SHOKKIUUTINEN: LIHAMYRSKY ISKI LINNAAN! #lihamyrsky #another1 #itsenäinen

Käyttäjän @asfalttisoturi jakama julkaisu

Samaan aikaan Linnassa oli myös vastikään oman levy-yhtiönsä Lihamyrskyn perustanut Ruudolf. Lisäksi kotimainen breikkiskene oli vahvasti edustettuna, sillä juhlissa olivat läsnä Flow Mo Crew:n Focus ja A.T. sekä Ghost Crew:n Ima Iduozee. Edellä mainittujen nimien ohella paikalla nähtiin tamperelaisesta Maajoukkue-klikistä ja Litraset Kaikille -yhteisöstä tuttu Timsi, joka sai kutsun nykyisen poliisivirkansa puolesta.

Tänään Linnassa nähdään esimerkiksi dokumentit Meet OUR Bboys ja Suomibreikkiä 1983-2013 ohjannut Hiski Hämäläinen, joka toimii kotikaupungissaan Lappeenrannassa break-opettajana. Hän on myös yksi paikallisen Street Culture Club -katukulttuuriyhdistyksen perustajajäsenistä. Tällä hetkellä Hämäläinen työskentelee muun muassa Breaking Limits -breikkidokkarin sekä hiphop-henkisen Beat City -dekkarisarjan parissa.

Nähdäänkö tänä iltana Linnassa muita hiphop-piireistä tuttuja hahmoja? Mikäli kiinnostusta riittää, niin ei muuta kuin televisio auki klo 19 pintaan!