Tätä et todennäköisesti osannut odottaa: Pikku G:n läpimurtolevystä on tulossa vinyylipainos

Räjähdysvaara julkaistaan ensimmäistä kertaa vinyyliformaatissa.

Vuosituhannen alun lapsille ja nuorille on syksyllä tiedossa erikoinen laaki nostalgiaa, kun Pikku G:n vuonna 2003 ilmestyneestä Räjähdysvaara-esikoisalbumista julkaistaan vinyylipainos. Yli 120 000 kappaletta CD-muodossa myyneen pitkäsoiton vinyyliversio tulee myyntiin perjantaina 14. syyskuuta.

Vinyyliltä löytyy kaikki kolmetoista albumin alkuperäisellä CD-painoksella mukana ollutta raitaa. Mukana on muun muassa artistin isoin hitti Me ollaan. Sen sijaan levyn joulun 2003 alla julkaistun erikoisversion Räjähdysvaara XXL:n lisämateriaaleja vinyylillä ei ole.

Uuden vinyylipainoksen kansikuva poikkeaa hieman 15 vuoden takaisesta alkuperäisestä kannesta. Tsekkaa vinyylin kansi alta.

Ihan puhtaasti nostalgiaan comebackin tehnyt Pikku G ei aio nojata. Tänään Geen tuoreimmalle Paratiisiin-kappaleelle julkaistiin video, joka on artistin ensimmäinen 14 vuoteen. Sen pääset katsomaan täältä.

Ennakkotilauksia vinyylistä ottavat tällä hetkellä vastaan Helsingissä ja Tampereella sijaitsevat Rolling Records -liikkeet. Ennakkotilauksen pääset tekemään tästä.