Tätä et osannut odottaa – Pyhimys, Juulia ja OP Beats perustivat uuden kokoonpanon

Opium eli OP Beats, Juulia ja Pyhimys.

Opium on opiumia kansalle.

Mitä tapahtuu, kun samaan studioon päätyvät rap-artisti Pyhimys, laulaja Juulia ja tuottaja OP Beats? Se kuullaan Opiumiksi nimetyn trion ensimmäisellä EP:llä Extended Virtual Reality Play vol 1.

Yhteistyöprojektia luonnehditaan levy-yhtiön tiedotteessa eräänlaiseksi rinnakkaistodellisuuksi, jota symboloidaan virtuaalilaseilla. Tällä tarkoitetaan sitä, etteivät artistit halua erottua projektissa erillisinä tekijöinä vaan haluavat korostaa yhteistä, samanarvoista osallistumistaan.

Projektin lähtökohtien kerrotaan olleen vapaassa, väljässä ja paineettomassa tekemisessä. Luovan prosessin aikana ei ole pohdittu striimauslukuja tai muita kaupallisia tavoitteita.

– Mulla ei oo sinänsä mitään musiikin kaupallista menestystä vastaan, kun se kuitenkin yleensä tarkoittaa sitä, että enemmän ihmisiä altistuu musiikille. Kuitenkin oon tosi allerginen sille, että tekovaiheessa mietitään menestystä tai edes kohderyhmää, mediakenttää tms.. Siksi spontaanit, odotuksista vapaat projektit tuntuvat luovuuden kannalta parhailta ja yllättäen ne ovat usein myös menestyneet ajan kanssa ihan hyvin erottumisensa vuoksi. Tämä on ehdottomasti ollut sellainen projekti – ollaan vaan menty studioon ja tehty sellaisia juttuja, josta me kolme tykätään. Ei järjellä, vaan tunteella, Pyhimys kommentoi.

Samoilla linjoilla jatkaa Juulia.

– Opiumissa parasta on se, että mentiin studioon ilman odotuksia, suunnitelmia ja paineita, ikäänkuin lapsuuden harrastukseen, johon vanhemmat eivät painostaneet menemään. Biisit syntyivät kivuttomasti, jatkettiin aina siitä mihin toinen jäi miettimättä liikaa lopputulosta. Mieleen on jäänyt hetki, kun Pyhimys lähetti ekan demon 3itter Sweetin räpeistään, jotka oli nauhoitettu Filippiineillä altaan reunalla. Mietin, että nyt on mielenkiintoinen meininki. OP:n tyyli tehdä taustoja ja Pyhimyksen mielenmaisema on kiehtonut, joten Opiumin tekeminen on mulle täydellinen esimerkki siitä mitä aivojen yhdistäminen ja luova työskentely voi parhaimmillaan olla.

Esimerkiksi Mikael Gabrielia ja Cheekiä aiemmin tuottanut OP Beats tiivistää lopuksi kaikkien ajatukset.

– Hetkessä on helpompi tehdä, kun ei tarvi miettiä mitään.

Kolmikon EP sisältää viisi kappaletta, joista jokaiselle tehdään omalaatuinen musiikkivideo. Instagramissa jaettavat videot edustavat kiistanalaisiksikin kuvailtujen taiteilijoiden ja tekijöiden näkemyksiä kokoonpanon musiikista. Visuaalien takana ovat Pieruperse, Napoleon Digital, Julius Konttinen, Nana Simelius ja Jannika Nyqvist. Videoita pääsee väijymään täältä, täältä ja täältä.