”Täs biisis sanon asioita, mitä en oo halunnu myöntää itellenikään” – Ani julkaisi uuden singlen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Julia Namrood

Debyyttialbumin on määrä ilmestyä vielä ennen kesää.

Vuoden musiikintekijä -ehdokkuudella Emma Gaalassa huomioitu Ani on julkaissut uuden singlen nimeltään PopStar!

Kyseessä on samalla esimakua artistin vielä julkaisuaan odottavalta debyyttialbumilta, jonka on määrä ilmestyä ennen ensi kesää. Uudella kappaleellaan Ani pureutuu julkisuuden varjopuoliin, joskin hieman totuttua poikkeavasta näkökulmasta:

”Oon viime kuukausina tehnyt paljon itsetutkiskelua ja tajunnut, että huolimatta siitä et tiedostan kaikki supertähteyden varjopuolet, joku osa mussa vaan jatkuvasti janoaa sitä hulluna. Mä haluun olla esillä, haluun et jotkut ihailee ja jotkut vihaa mua, haluun elää henkisessä eristyksessä, enkä tiedä miksi. Tavallaan haluisin sammuttaa tän osan musta koska loput musta ei pidä näistä arvoista, mut samalla jollain tapaa tarviin sitä. PopStar!-biisillä mä haluun antaa puheenvuoron tälle pinnalliselle, itsekkäälle ja turhamaiselle puolelle musta, joka haluu Suomen suurimmaks popstaraks, hinnalla millä hyvänsä. Tosi ristiriitanen biisi siitä, että oon sen kanssa täysin eri mieltä, mut koen sen silti omimmaks kaikista mun tähänastisista biiseistä”, Ani kertoo ja jatkaa:

”Tää biisi syntyi helposti, ja meen koko ajan enemmä shokkiin kuunnellessani tekstiä ja tajutessani kuinka oikeestaan vakava biisi tää on. Täs biisis sanon asioita, mitä en oo halunnu myöntää itellenikään.”

Kuuntele uusi Popstar!-kappale alta.