Tampereen oma Suomirap-klubi järjestetään uudelleen – selektioista vastaavat Cheekin DJ sekä kolminkertainen DJ SM -voittaja

Cheek päätti uransa, mutta yökerhoista Liiga Musicin head honchon musiikki ei varmasti tule ihan hetkeen poistumaan. Kuvassa Herrasmiesliiga eli TS, Cheek ja Brädi.
Kim Mervasto

Cheekin DJ:nä toiminut DJ Luoma jatkaa siitä mihin viimeeksi jäi.

Tampereella on jälleen mahdollisuus bailata sataprosenttisesti kotimaiselle hiphopin omistetuissa bileissä, sillä elokuussa lanseerattu Suomirap-klubi järjestetään toistamiseen perjantaina 28. syyskuuta. Tapahtumapaikkana toimii ensimmäisten bileiden tapaan yökerho Fat Lady.

Tällä kertaa selektioista vastaa edellisellä kerrallakin dekkien takana työskennelleen DJ Luoman ohella paikallinen DJ Sampl. Kolminkertaisen DJ SM -voittajan mukaan kotimaiseen hiphop-tuotantoon keskittyneelle klubi-illalle on selkeästi tilausta.

– Mun levylautasella tarjoillaan mahdollisesti pikkasen pintaa syvemmältä selektioita, esimerkiksi Monspin julkaisuja. Taidan myös napata ihan 2000-luvun alun suomirap-vinyyleitäkin hyllystä kassiin, sen verran spessu ilta on luvassa.

DJ Sampl lupaa ottaa huomioon myös oman kotikaupunkinsa edustuksen. Toisin sanoen levylautaselle tulee päätymään Manse-klassikoita muun muassa Sereltä, Flegmaatikoilta ja Nueralta. Lisäksi tuoreempi osasto kuten Monspille levyttävä MdB tulee saamaan supporttia illan isänniltä.

– Luoman kanssa on ollut kunnia taiteilla useissakin bileissä vuosien varrella, saadaan varmasti keitettyä melkoinen soppa taas siihen tanssilattialle!

Tapahtuma löytyy Facebookista täältä. Tsekkaa alta Third Point Photographyn kasaama aftermovie kuukauden takaisista bileistä.