Tampere sai uuden keikkapaikan viikonloppuna

G Livelab Tampere avattiin lauantaina Tammerkosken rantaan.

Odotettu musiikkiklubi G Livelab Tampere avautui viime lauantaina Tammerkosken rantaan – ”Sitä ovat monet artistit nauraneet, että Livelabissa pitääkin sitten osua nuottiin”

G Livelab Tampere aloitti syksyn konserttitarjontansa lauantaina. Musiikkiklubin terassi on palvellut asiakkaita jo vajaan kuukauden ajan, mutta toissapäivänä yleisö pääsi ensi kertaa vastaremontoituihin sisätiloihin Tammerkosken rannassa. Syksyllä Livelabissa on luvassa yli 60 konsertti-iltaa, ja myös yksityistilaisuuksien varauksia on tehty vauhdilla.

”Tuomme aivan uudenlaisen tapahtumatilan keskelle kaupunkia. Tilamme hemmottelee musiikinystäviä monipuolilla konserteilla, ruokailijoita brunsseilla ja pop-up-lounailla sekä yritysasiakkaita tasokkailla kokous- ja kongressitiloilla”, kuvailee G Livelab Tampereen toimitusjohtaja Annamaija Saarela.

G Livelab Tampere on toinen musiikkiklubi G Livelab -brändin alla. Ensimmäinen G Livelab avattiin Helsinkiin vuonna 2016. G Livelab Tamperetta hallinnoi Livelaboratorio Tampere Oy, jonka omistaa Muusikkojen liitto.

”On ollut hienoa seurata tätä kehitystarinaa lähietäisyydeltä. Tampereella on erinomaisesti toimiva sali, jonka kapasiteetti ja ilmatila palvelevat tarkoitusta mainiosti. Kaikki on suunniteltu musiikki etusijalla ja muusikon näkökulma huomioiden, mikä on todella juhlavaa”, kommentoi Livelaboratorio Tampere Oy:n hallituksen jäsen, rumpali Sami Kuoppamäki.

G Livelabin toiminnan ytimessä on huippuluokan Genelec-äänentoisto, joka selittää myös klubin G-etuliitteen. Sekä yleisö että esiintyvät artistit ovat rakastuneet yhtiön historian ensimmäiseen suuren mittakaavan liveäänentoistoon Helsingin G Livelabissa. Tampereelle Genelec on toimittanut yli 80 erikokoista kaiutinta. Genelecin tuoteryhmäpäällikkö Sami Mäkinen odottaa innolla uuden klubin avaamista.

”Jos perinteiset musaklubit menevät äänenpaine ja kaljanmyynti edellä, niin G Livelab tarjoaa ainutlaatuisen musiikkikokemuksen klubin jokaiseen kolkkaan. Meidän kaiuttimet toistavat tarkasti juuri sen, mitä muusikko sinne tarjoaa. Sitä ovat monet artistit nauraneet, että Livelabissa pitääkin sitten osua nuottiin”, Mäkinen naurahtaa.

G Livelab Tampereen historian ensimmäisissä konserteissa esiintyvät mm. Tuomo Prättälä, Markus Nordenstreng ja Verneri Pohjola, Pekko Käppi sekä Eino Grön. Tutustu koko syksyn ohjelmistoon tästä.