Tampere saa oman kotimaiselle hiphop-tuotannolle omistetun klubin

Klubilla tullaan soittamaan uuden materiaalin ohella suomirap-klassikkoja. Kuvassa Flegmaatikot vuonna 2001.

Ensimmäiset bileet järjestetään jo tällä viikolla.

Joensuussa kokeiltiin alkuvuodesta pelkästään kotimaisen hiphop-tuotannon pohjalle rakennettuja DJ-vetoisia bileitä. Nyt myös Tampereella alkaa samanlaisella konseptilla uusi Suomirap-klubi.

Paikkana toimii Fat Lady ja ensimmäiset bileet järjestetään jo perjantaina 31. elokuuta. Selektioista vastaavat DJ Luoma ja tuottajanakin kunnostautunut DJ Sweedy. Lisäksi tonteilla nähdään paikallinen bboy-jengi Cosmic Lizard Squad, jonka jäseniä kuullaan ennakkotietojen mukaan mikissäkin.

– Tarkoituksena on pitää sataprosenttisesti suomiräpille omistettu ilta, jossa soitossa on sekä vanhat klassikot että uudet nousevat bängerit, DJ Sweedy kiteyttää.

Tapahtuma löytyy Facebookista täältä. Mikäli homma toimii, niin konseptin mukaisia bileitä saatetaan nähdä myöhemmin muissakin Restamaxin yökerhoissa eri puolilla Suomea.