Tämän tuoreen rap-duon esikoisjulkaisu menisi milloin tahansa läpi Bassoradion mainoksesta

Kai Kuusisto

Noitabassokerho on täällä.

Tuore rap-duo Pimeä Hedelmä on tehnyt jo jonkin aikaa tuloaan maan alla. Nyt Cleva-tanssiryhmästäkin tutun Kaisa Niemisen ja Vanessa Virran muodostama ryhmä on latonut tiskiin ensimmäisen singlensä nimeltä Basso.

Nimestä huolimatta kappaleella ei kuitenkaan käsitellä helsinkiläistä mediatalo Bassoa, vaikka raidan lopusta löytyykin pari silmäniskua Bassoradion Kultabassokerho-erikoisohjelman suuntaan. Sen sijaan duon debyytin aiheena on rakkaus bassosoundia kohtaan.

– Se valikoitui avausbiisiksi, koska basso on meille musiikin tekemisen lähtökohta, kaksikko kertoo.

Kappaleesta iskettiin samalla eetteriin myös video, jonka on ohjannut Emma Luukkala.

– Videossa lähdettiin miettimään sitä miten basso resonoi kehossa. Haluttiin tehdä siitä voimakas ja meidän näköinen, parivaljakko jatkaa.

Jo ennen debyyttijulkaisuaan Pimeä Hedelmä oli ehtinyt tehdä itselleen nimeä energisillä keikoillaan, joilla jopa moshpitin muodostumisen vaara on ollut todellinen. Keikkoja on lupa odottaa enemmänkin, kunhan omakustanteisesti musiikkiaan julkaiseva ryhmä pääsee kunnolla vauhtiin. Materiaalia on tulossa lisää syksyn mittaan.

Ensi viikolla Pimeä Hedelmä heittää kaksi keikkaa Helsingissä. Ensin duo nähdään torstaina UrbanApa x Ateneum -festivaaleilla, ja lauantaina parivaljakko nousee lavalle Korjaamon Matriarkaatti-klubilla.