Tämän artistin julkaisujen inspiraationa toimivat seitsemän kuolemansyntiä – uudella kappaleella kuullaan pitkästä aikaa Mustaa Barbaaria

Dauda Koroman Viha-singlelle julkaistiin video.

Monsp Recordsille levyttävän Dauda Koroman viimeisimmät singlet ovat saaneet nimensä seitsemän kuolemansynnin mukaan. Viime vuonna artisti julkaisi Prinssi Jusufin kanssa kappaleen nimeltä Laiskuus, ja tänä vuonna jatkoa on seurannut kappaleiden Kateus ja Viha muodossa.

Heinäkuun alussa julkaistu Viha on nyt saanut tuekseen videon. Kappaleella kuullaan JimiboyX:n ohella Mustaa Barbaaria, joka oli edellisen kerran äänessä PastoriPiken viimevuotisella Aito G -posseraidalla. Viha saattaakin olla artistin viimeinen julkaisu Mustana Barbaarina, sillä tämä aikoo luopua nimen käytöstä tämän vuoden aikana.

Tsekkaa tuore musiikkivideo alta. Videon ohjauksesta ja kuvauksesta vastaa Kaulus & Vincento -kaksikko.