Tämä kappale sensuroitiin lapsille suunnatulta Ipanapa-kokoelmalta – kännikalalla lienee ollut osuutta asiaan

Mariska ja mc Mansikka.
Minna Kurjenluoma

Monspin lastenmusiikkikokoelmalta on julkaistu single.

Monsp Recordsin lastenmusiikkikokoelman ensimmäinen singlelohkaisu on nyt ulkona. Sen takana ovat Mariska ja mc Mansikka, joka on tekijänoikeusjärjestö Gramexin kaikkien aikojen nuorin asiakas.

Lyömättömät-kokoonpanostakin tutun Xmiehen tuottama Kännikala ja Selväpyy ehti hakea paikkaansa jonkin aikaa, sillä Mariskan mukaan kappale sensuroitiin Ipanapa-kokoelmalta. Ilmeisesti kännikala oli tuolloin liikaa lapsille suunnatulle julkaisulle.

Musiikkia lapsille – Lastenlauluja julkaistaan tiistaina 15. toukokuuta ja se sisältää singlelohkaisun lisäksi 14 muuta kappaletta. Levyllä ovat mukana muun muassa Jodarok, Laineen Kasperi ja Kesua, vaikka Saurus painottikin aikoinaan ettei tee lastenlauluja.

Ota kappale soittoon pilteille alta. Sopii myös lapsenmielisille aikuisille. Pulipuliyeah!