Takavuosien suomirap-julkaisujen painaminen vinyylimuotoon jatkuu – nyt jonoon liittyy kymmenen vuoden takainen mixtape

Julma H:n tuorein julkaisu on maaliskuussa julkaistu Kuollu kulma -yhteislevy Sairas T:n kanssa.
Eerika Leinonen

Vinyyli pitää edelleen pintansa suoratoistopalvelujen aikakaudella.

Takavuosien isojen kotimaisten rap-julkaisujen painattaminen vinyylimuotoon jatkuu. Uusimpana nimenä jonossa on Julma Henri & Syrjäytyneet -mixtape SRJTNT Vol. 1, jonka Mörssi julkaisee ensimmäistä kertaa tuplavinyylinä perjantaina 12. lokakuuta.

Vuonna 2008 ilmestynyt SRJTNT Vol. 1 sisältää Julma-Henrin & Syrjäytyneiden omien kappaleiden lisäksi muidenkin artistien materiaalia. Levyn CD-painos on ollut jo pitkään loppuunmyyty.

Erikoista tulevassa vinyylipainoksessa on se, että levy on DJ Polarsoulin kasaama mixtape. Tyypillisesti tällaisia julkaisuja ei ole painettu vinyylille.

Syksyn mittaan alan liikkeisiin tulee myyntiin vinyylipainokset myös ainakin Pikku G:n ja Ritarikunnan esikoisalbumeista. Kumpaakaan levyä ei ole aiemmin julkaistu vinyylinä.