
Kuuntele LARSKI7:n ensimmäinen sinkku.
Perinteisestä roots-reggaesta musiikkiinsa vaikutteita ammentava LARSKI7 julkaisi hiljattain ensimmäisen biisinsä, joka kantaa nimeä Pöndelle. Biisi kertoo kotiseuturakkaudesta ja kaipuusta maalle Itä-Helsingissä asuvan mikkeliläisen näkökulmasta.
Itä-Helsingissä asuva alun perin Mikkelistä kotoisin oleva LARSKI7 vaikuttaa myös Jaxuhali-yhtyeessä bändikaverinaan mm. MEGA-Ertsi.
Sen lisäksi, että Pöndelle on ensimmäinen single työn alla olevalta LARSKI7:n albumilta, on kappale samalla myös täysin uuden Reggaedog-levylafkan ensimmäinen julkaisu. Kyseinen levy-yhtiö toimii räppiin keskittyvän Överdogin rinnalla.
Kuuntele LARSKI7:n maalaistuulahdus alta: