
DJ Flip nostattaa tunnelmaa St. Patrick's Dayn bileissä.
Irlantilainen turntablism-osaaja DJ Flip keikkailee ensi viikolla Suomessa. Vierailu ajoittuu samalle viikonlopulle kun irlantilaisten kansallispäivä St. Patrick’s Day eli Pyhän Patrickin päivä, joten odotettavissa lienee keskimääräistä kovemmat pirskeet.
DJ Flip voitti vuonna 2003 International Turntablist Federationin World Scratch Championshipin. Samaiseen maailman arvostetuimpaan DJ-kilpailuun ovat osallistuneet muun muassa A-Trak, Qbert ja Mix Master Mike. Myöhemmin turntablism-guru on korjannut nimiinsä voittoja myös useissa muissa alan kilpailuissa.
Suomessa DJ Flip nähdään kolmella eri paikkakunnalla 15.-17. maaliskuuta. Ensin mies ottaa haltuunsa Tampereen Unionin, jonka jälkeen hän suuntaa Joensuun Kimmeliin uuden Big Bängers -klubin vieraaksi. Lopuksi varsinaisena Pyhän Patrickin päivänä eli lauantaina 17. maaliskuuta DJ:n kisakunto laitetaan todelliselle koetukselle Kouvolan Amarillossa.
DJ Flipin työskentelyä dekkien takana pääsee tsekkaamaan alta.. Videoilla DJ kikkailee tänään tasan 21 vuotta sitten kuolleen hiphop-ikonin The Notorious B.I.G.:n tuotannolla. Todettakoon lopuksi vielä pienenä tietoiskuna, että DJ Flip otti nimensä Biggien kilpakumppanin Tupac Shakurin tähdittämästä Above the Rim -leffasta.