Suomen Posti julkaisee maailman ensimmäiset graffitiaiheiset postimerkit syksyllä

EGS - St. Petersburg 2014

Graffitikulttuuri saa tunnustusta myös Postilta.

Posti Oy on myöntänyt vuoden 2018 postimerkkitaidetta edistävän palkinnon Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin graffititaiteilijoihin lukeutuvalle EGS:lle. Palkinnon muodostavat 10 000 euron rahapalkinto sekä postimerkkijulkaisu taiteilijan töistä.

Taiteilijanuransa 1980-luvun puolivälin jälkeen aloittaneen EGS:n töistä julkaistaankin syksyllä tiettävästi maailman ensimmäiset postimerkit, joissa on aitoja graffiteja. Syyskuun 12. päivä julkaistavassa postimerkkiarkissa nähdään kaksi kotimaan ikimerkkiä EGS:n suunnittelemista graffiteista maailmalla.

EGS:n graffiteja löytyy yli viidestäkymmenestä maasta. Punasävyisen graffitin EGS teki paikallisten maalareiden kanssa Australiaan Melbournen kaupungin varastoalueelle vuonna 2015.

– On hienoa, että postimerkki julkaistaan toiselle puolelle maapalloa tehdystä graffitista, EGS kommentoi Postin tiedotteessa.

EGS:n taidetta Melbournessa.

Toisessa postimerkissä on kirjaimista E, G ja S muodostunut maailmankartta. Niitä taiteilija on maalannut tavaramerkinomaisesti jo useiden vuosien ajan.

– Tein tuon työn Pietarissa vuonna 2014 pidetyn taidefestivaalin yhteydessä pienen kuorma-auton kylkeen. Oli mielestäni hieno ajatus, että maailmankartta lähti seikkailemaan ympäri Pietaria samaan aikaan, kun Venäjä oli talouspakotteiden vuoksi sulkeutumassa. Kartat ja rajat ovat kiinnostaneet minua aiheena aina, graffititaiteilija jatkaa.

EGS:n taidetta Pietarissa.

Graffitia ei ole aiemmin nähty postimerkeissä. Niiden yhdistäminen toisiinsa kuitenkin toimii ainakin EGS:n mielestä, sillä kirjeet ja postimerkit ovat taiteilijalle tuttuja jo vuosien takaa.

– Minulla oli eri puolilla maailmaa toistakymmentä kirjekaveria, joiden kanssa vaihtelin kymppikuvia graffiteista. Kun graffiti-postimerkit ilmestyvät syyskuussa, aion lähettää vanhoille kollegoille eri puolille maailmaa nipun kymppikuvia ensipäivänkuorissa, joissa on itse suunnittelemani postimerkit päällä. Odotan sitä innolla.

Posti haluaa nostaa toista kertaa jaettavalla ainutlaatuisella palkinnolla taiteen ja postimerkin arvostusta ja asemaa. Viime vuonna taidepalkinnon myönnettiin kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinille, ja tälläkin kertaa palkinto meni postimerkkimaailman ulkopuoliselle tekijälle.

– EGS on mielenkiintoinen taiteilija, joka rikkoo graffiteillaan perinteisen taiteentekemisen rajoja. Graffitit sopivat visuaalisuutensa puolesta hienosti postimerkkeihin, kommentoi Design Manager Tommi Kantola, joka toimii Postin taidetoimikunnan puheenjohtajana.

EGS:n töitä on tällä hetkellä esillä Helsingin taidemuseo HAM:n graffiti-aiheisessa näyttelyssä, joka on avoinna 9. syyskuuta asti. Lisätietoa näyttelystä löytyy täältä.