Spekulointi alkakoon – Julma H järjestää taas tiedotustilaisuuden

Tapahtumaa pääsee seuraamaan striimin kautta.

Oululaislähtöinen rap-artisti Julma H järjestää jälleen tiedotustilaisuuden Itäkeskuksessa. Tiedotustilaisuus pidetään torstaina 31. toukokuuta ja se striimataan livenä sosiaalisessa mediassa.

Tällä hetkellä Sairas T:n, Painajaisen ja DJ Loasteezen kanssa Kuollu kulma -rundin merkeissä keikkaileva Julma H ilmoitti tiedotustilaisuudesta lyhytsanaisesti Instagramissa. Katso postaus alta.

Edellisen tiedotustilaisuutensa Julma H piti Itäkeskuksen metrolaiturilla helmikuussa. Tuolloin artisti julkisti Punasii päin -elokuvan, jossa hän oli itse mukana näyttelemässä.

Huhtikuussa ensi-iltansa saanut elokuva esitetään ainakin vielä perjantaina 1. kesäkuuta Espoon Kino Tapiolassa ja kaksi viikkoa myöhemmin Kallion Rivierassa. Tekijöiden mukaan TV-levitystä ei kannata odottaa, mutta pistonäytöksiä saattaa tulla Rivieraan ja Tampereen Niagaraan.

Nyt on siis taas aika spekuloida: mikä on tällä kertaa tiedotustilaisuuden aiheena? Tapahtuma on nostettu esiin myös Punasii päin -elokuvan Facebook-sivulla, joten ehkä tiedossa on jatko-osa?