Spekti ensimmäisestä soolosinkustaan: ”Se symboloi yhden aikakauden päättymistä”

FUM.FI esittelee joka torstai takavuosien klassikkovideoita #tbt-sarjassa.

FUM.FI:n toimituksen tämän viikon valintana on Spektin soolouran ensimmäinen biisi Teen mitä haluun, jolla Spektin lisäksi esiintyy Setä Tamu.

Räppärin mukaan biisin merkitys avautui hänelle vasta jälkikäteen, sillä omien sanojensa mukaan Spekti ei ajatellut sitä, kuinka biisi sai alkunsa ennen kuin kappale oli ollut ulkona jo hetken aikaa.

– Jotenkin koen, että se symboloi pankkiurani päätöstä, yhden elämänvaiheen loppumista. Mutta nämä fiilikset tulivat vasta siinä vaiheessa, kun olin jo täysipäiväinen artisti.

– Biisiä kirjoittaessani en tällaisia kelannut, mutta uskon, että mieleni toimi varmasti alitajuntaisesti kirjoittaessani tätä. Totta kai tuohon aikaan mietin paljon sitä, uskallanko hypätä tyhjän päälle ja luopua hyvästä sekä varmasta toimeentulosta ollakseni räppäri.

Vaikka Teen mitä haluun on omanlaisensa voimaannuttamisbiisi, Spekti kieltää, että olisi tehnyt sitä muiden rohkaiseminen mielessään.

– Mun esimerkkini on varmasti antanut tukea joidenkin ihmisten tekemiin päätöksiin elämänsä suhteen, mutta tällä biisillä pyrin enemmänkin purkamaan omia tuntojani. Rehellisesti sanottuna tein tämän kappaleen itselleni, enkä ajatellut rohkaisevani muita, Spekti myöntää.

Räppäri kertoo kappaleen olevan yksi uransa tärkeimmistä biiseistä.

Trilogian ja soolourani kaikki biisit mukaan lukien Teen mitä haluun on ehdottomasti yksi tärkeimmistä kappaleista. Sen mahtava startti takasi mulle lentävän lähdön. Pääsin kiinni keikkailuun suht nopeasti, vaikka siinä menikin ensimmäinen puoli vuotta ilman mitään tuloja. Mutta loppujen lopuksi mun ei tarvinnut grindaa niin paljon kuin olin pelännyt. Tämä biisi oli iso käännekohta urallani.

Ohjaaja Joonas Kenttämiehen ohjaama video oli, ja on edelleen, oiva esimerkki siitä, kuinka ystävien ja tuttavien apu on tärkeää kenelle tahansa meistä.

– Videon tekeminen oli isosti yhteen hiileen puhaltamista. Tässä oli mukana paljon tuttuja näyttelijöitä ja ystäviäni, jotka kaikki olivat mukana hyvästä tahdosta. Ja se oli minulle iso juttu. Varsinkin kun emme voineet maksaa kenellekään mitään. Kaikki vain halusivat olla mukana ja kantaa kortensa kekoon.

– Teen mitä haluun -video on hyvä esimerkki siitä, kuinka pienelläkin budjetilla voi tehdä hienoa jälkeä!

Spekti paljastaa haluavansa olla mahdollisimman paljon mukana omien videoidensa kasaamisessa.

– Olen kautta linjan ollut itse mukana kaikessa käsikirjoittamisesta aina puvustamiseen saakka. Kun haluaa tehdä priimaa, on parempi tehdä itse. Silloin lopputulos on sellainen, että siihen voi laittaa oman nimensä alle.

– Mieluummin niin, kuin että joku ulkopuolelta tekee ja menet itse vain paikalle ja lopputulos on ihan täyttä paskaa. Haluan kaiken olevan sellaista, että voin seistä sen takana.