Sony Musicin kanssa levydiilin solminut Yeboyah julkaisi uuden singlen – ja lisää on vielä tulossa

Silja Minkkinen / Sony Music Finland

Yeboyah on palannut!

Vastikään Sony Music Finlandille sainattu Yeboyah julkaisi uuden kappaleen. Mitä tarviit -niminen single käynnistää Yeboyahin vuoden 2021 esittelemällä artistin rosoisempaa puolta, kuin mihin aiemmin on saattanut kuuntelijana totuttua.

”Mun edellinen julkaisu Elovena EP oli kaunis, pehmeä ja puoleensavetävä kokonaisuus ja halusin ekaksi uudeksi julkaisuksi sen vastapainoksi jotain ihan muuta”, Yeboyah kertoo.

Kappaleen sanomasta räppäri on puolestaan kertonut seuraavaa:

”Tää biisi on kommentti siihen, miten edelleen ihmiset ajattelee monista asioista, että kun ne on pois silmistä, ne on pois mielestä. Me ollaan Suomessakin viime kesän tapahtumien jälkeen aloitettu tärkeä keskustelu, mutta nyt on aika kohdata todellisuus oman kuplamme ulkopuolella ja alkaa tehdä oikeasti töitä, että asiat muuttuu.”

Vaikka uusi kappale antaisikin hypensä puolesta aikaa huilia, ei Yeboyah ole suinkaan jäämässä laakereille lepäämään vaan lupailee seuraavan julkaisun kolkuttelevan jo milteinpä nurkan takana. Lisää uutta materiaalia on siis tulossa ja nopeammin kuin odottaa saattaa.

”Mitä tarviit on vasta intro, lisää tulee nopeammin kuin uskottekaan. It’s Yebo Season”, Yeboyah sivaltaa.

Pistä uusi kappale kuunteluun alta.