Silkinpehmee julkaisee uuden singlen huomenna – ”Biisissä on kyse siitä, kuinka sydän lyö off beat, mutta lyö kuitenkin”

Albumi julkaistaan alkusyksystä 2019.

Silkinpehmee julkaisee uuden sinkun huomenna, 28. kesäkuuta. Off Beat on helsinkiläisen rap-artistin ja tuottajan uusin single, joka enteilee alkusyksystä 2019 julkaistavaa pitkäsoittoa Basic V2.

Silkinpehmee kertoo uudesta biisistään seuraavasti:

Off Beat -kappaleessa on kysymys siitä, kuinka kaikki ympärillä sykkii, ja kuinka siinä sivussa voi sykkiä hieman eri rytmissä. Siitä, kuinka sydän lyö off beat, mutta lyö kuitenkin. Mun teini-ikä alkoi uudestaan joskus kolmevitosena, lähinnä kapinointina suorituselämäntapaa ja kilpailuyhteiskuntaa vastaan. Siitä lähtien en ole juuri pitänyt suutani kiinni, vaan lauon nauhalle havaintoja ja mietteitä ympärillä raksuttavasta koneistosta.

Minulla on omat juttuni ja tyylini, ja onneksi ne joskus resonoivat jonkun toisenkin rintakehässä. Joskus se mun hihamerkki jää jonkun hihaan kiinni, ja hyvä niin. Koen olevani nyt tähänastisen elämäni parhaassa paikassa, ja musiikkikin on muuttunut sen kokemuksen myötä iloisemmaksi.”

Silkinpehmee julkaisi maaliskuussa tamperelaisen räppärin Seren kanssa Kaleva EP:n.