SHUTDOWN FESTIVAL on uusi festarikentän haastaja – näe ja koe Last Night In Paris ja Kojo Funds Suomessa

Last Night In Paris

Heinäkuussa Helsingin Ääniwallissa järjestetään urbaanin musiikin festari SHUTDOWN FESTIVAL.

Tulevana kesänä kotimaista festivaalitarjontaa täydentää uusi urbaanin musiikin tuoreisiin nimiin keskittyvä SHUTDOWN FESTIVAL. Heinäkuun toisena viikonloppuna Helsingin Ääniwallissa järjestettävä tapahtuma takaa rap- ja r’n’b -musiikin ystäville kaksipäiväiset bileet. Festivaalitulokasta tähdittävät brittiläiset, ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvat Last Night In Paris ja Kojo Funds.

Last Night in Paris on Lontoossa vaikuttava luova kokoonpano, joka tunnetaan persoonallisen ja tummanpuhuvan soundinsa lisäksi myös vahvasta visuaalisesta ulosannistaan. Taidekollektiiviksi itseään kutsuva Last Night In Paris on julkaissut EP:t Roses ja Pure.

Suomalaisillakin on näppinsä pelissä, sillä kollektiivin viimeisimmän EP:n tuotannosta on vastannut pitkälti suomalaistuottaja MD$. Last Night in Parisin tuorein single Flex & Finesse julkaistiin marraskuussa 2018, ja lisää uutta musiikkia heiltä kuullaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

SHUTDOWN-festivaalin toisen päivän pääesiintyjänä nähdään lisää briteistä ponnistavaa talenttia, kun Kojo Funds saapuu villitsemään festivaalin yleisöä. Lontoolaisen artistin tyylille ominaista on ottaa vaikutteita erilaisista musiikkikulttuureista. Hänen tuotannostaan on tunnistettavissa musiikillisia vivahteita aina Karibian rytmeistä grimeeen ja dancehalliin.

Kojo Fundsin kappaleet ovat keränneet yli kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja eri suoratoistopalveluissa. Hänen suosituin kappaleensa on Check, jota on kuunneltu pelkästään Spotifyssä lähes 30 miljoonaa kertaa. Kappaleella vierailee brittiläinen r’n’b-lupaus Raye.

SHUTDOWN-festivaalin ensiaskeleet otettiin jo vuonna 2017, kun viisi kotimaista DJ-kokoonpanoa päättivät järjestää samannimisen klubikonseptin Helsingin Ääniwallissa. Bileiden kasvaessa ajatus festivaalista muotoutui kuin itsestään.

Tapahtuman Early Bird -liput myynnissä Tiketissä perjantaina 15. helmikuuta kello 09:00 alkaen.