Sere, Silkinpehmee ja Paleface julkaisivat kunnianosoituksen tuottajille

Kuuntele kolmikon viime viikolla julkaistu sinkku.

Seren ja Silkinpehmeen Biitit jotka räjäyttää maailman feat. Paleface on kunnianosoitus tuottajille, hiphopin takarivin sankareille. Kappale on samalla lohkaisu kaksikon loppusyksyn vinyylipaketilta, joka sisältää myös ”kaksiosaisen trilogian” eli Kaleva EP:n ja Petsamo EP:n. Mukana on bonuksena vinyylillä julkaisemattomia sinkkuja ja arkiston aarteita.

Biittien lähtökohtana on luonnollisesti biitti. Se syntyi Seren pajalla jo 2011, mutta on ehtinyt jo kiertää aikansa ennen kuuluville pääsyä. Useampi artisti aikoi kirjoittaa biittiin ja yksi kirjoittikin, mutta valmista kappaletta ei vain syntynyt. Seren mukaan biitti meinasi jo unohtua pöytälaatikkoon.

”Aina ei vaan lähde tekstiä tai toimivaa biisiä, vaikka kuinka johonkin biittiin syttyisi. Olen itsekin välillä kirjoittanut muiden biiteille ja joskus on jäänyt kesken. No hard feelings. Lopulta homma palautui tän biitin kanssa siihen, mistä oma tekeminen aikanaan alkoi. Oli siis pakko räpätä itse jos halusin biitin maailmalle”

Silkinpehmee ja Paleface hyppäsivät helposti raidalle mukaan. Biittien tekeminen on tuttua molemmille, kumpikin on räpännyt ja haalinut vinyylejä pitkälti 1990-luvulta. Sere ja Silkinpehmee ovat tehneet useamman kerran yhteistyötä, mutta edellisen kerran Sere ja Paleface ovat olleet samalla raidalla vuonna 2002. Ensimmäinen yhteisbiisi oli vuoden 2000 Omin sanoin -esikoisalbumin Propsit, jolla on myös Palefacen ensimmäiset levytetyt suomiriimit.

”Huomasin silloin, että Karri on poikkeuksellinen kirjoittaja. Yllytin sitä monta kertaa sen
jälkeen tekemään suomeksi. Vähän aikaa siinä meni”, Sere kuittaa.

Kuuntele biisi alta.