
Markat Takas! julkaisi uuden singlen.
Lahtelainen omakustanneryhmä Markat Takas! on julkaissut uutta materiaalia. Mäpin ja Kiken muodostaman kaksikon tuorein singlejulkaisu kantaa nimeä Sei pelaa joka pelkää, ja sillä feattaa DJ Berlin.
Duon uusin hengentuote käsittelee omanlaisensa tuloksen tekemistä soraäänistä ja selkääntaputtelijoista välittämättä. Kappaleen tuotannosta vastaa viime vuonna julkaistujen Tiuku– ja Hampaat lasiin -kappaleiden tapaan tuottajavirtuoosi Kalle ”Johnny Mac” Mäkipelto. Masteroinnin takaa löytyy parivaljakon luottopelaajaksi muodostunut Chartmakersin Henkka Niemistö.
Mäpi ja Kike eivät ole ihan keltanokkia räppigeimeissä, sillä molemmilta löytyy pitkä historia hiphopin parissa. Mäpi oli aikoinaan osa A04-kollektiivia, johon kuuluivat myös esimerkiksi Tuomas Kauhanen ja huipputuottaja MGI. Kike taas oli mukana nostamassa kotikaupunkiaan kotimaiselle hiphop-kartalle osana 5th Elementiä. Lisäksi Kike vaikuttaa edelleen Lahti Unitedissa sekä mastokaupungin todennäköisesti vanhimmassa rap-ryhmässä nimeltä Fukhedz.
Vuonna 2007 perustetun Markat Takas! -kokoonpanon aiemmasta katalogista löytyy kaksi studioalbumia ja yksi kokoelma. Uutta tuotantoa on nyt kasassa kolmen raidan edestä.
– Lisää varmasti tehdään niin kauan kun homma on hauskaa, ja sehän on, Mäpi kommentoi.