Sanni pohtii pettämistä uudella kappaleellaan, joka sai myös näyttävän musiikkivideon

Viivi Huuska

Sanni julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan.

Sanni on päättänyt hetkisen aikaa kestäneen julkaisutaukonsa uudella singlellään Pettäjä.

Nimensä mukaisesti pettämisen ja sen rajojen pohtimisen ympärille rakentunut julkaisu on myös ensimmäinen single artistin viidenneltä albumilta. Uutta musiikkia on lähdetty työstämään Ruusut-yhtyeen tuottaja Aapo Nummelinin kanssa. Mukana Pettäjä-kappaleen tuotannossa on ollut myös Trippi-albumin tuottanut Jurek. Kappaleelle saatiin myös Viivi Huuskan ohjaama musiikkivideo, josta Sanni on kertonut seuraavaa:

”Viivin kanssa videon tekeminen on ollut pitkään puheissa, joten oli ihanaa vihdoin päästä tekemään musiikkivideo yhdessä. Oon super onnellinen ja ylpeä siitä, millainen videosta tuli ja Viivin kanssa työskentely on ollut todella insiproivaa. Video tukee onnistuneesti biisin maailmaa ja tuo sille just oikean visuaalisen ilmeen. En voisi olla enempää fiiliksissä.”

Lopputuleman voi ottaa katseluun ohesta.