
Ruusujen toinen albumi on ilmestynyt.
Kaksi vuotta sitten debyyttialbumillaan korvia ja päitä kääntänyt Ruusut on julkaissut tänään 29. toukokuuta pitkään odotetun kakkosalbuminsa.
Levyn nimi, Kevätuhri, juontaa juurensa Igor Stravinskyn säveltämästä, aikanaan häkellyttäneestä Kevätuhri-baletista, joka esitettiin ensimmäisen kerran Pariisissa tasan 107 vuotta sitten, 29. toukokuuta 1913. Yhteensä kymmenen kappaleen levyllä kuullaan myös pitkin kevättä singlenä julkaistut Avaimet avaa ovii, 4321 ja Haamuasema. Albumin vastaavana tuottajana ja miksaajana toimii Artturi Taira siinä missä sanoitukset Ruusut on kynäillyt yhdessä Lauri Levolan kanssa.
”Ei jatkettu siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaan jatketaan paljon kauempaa. Kevätuhri on albumi, jonka vain me olisimme voineet tehdä. Se on meidän mielikuva pop-albumista ja siitä minkälainen arvo pop-albumilla pitäisi olla. Haave maailmasta ja miltä musiikki siellä kuulostaisi”, yhtye kuvailee uutta albumiaan.
Albumista saadaan myös rajoitettu vinyylipainos, joka ilmestyy 12. kesäkuuta. Kuuntele Kevätuhri alta.