
Uutta Robinia.
Menestystä myös kansainvälisellä rintamalla niittänyt Robin Packalen on palannut uuden musiikin kera.
Tänään julkaisunsa saanut Goddess on artistin ensimmäinen single toiselta kansainväliseltä albumilta. Poppia, r&b:tä ja hiphopia yhdistelevä uutuubiisi esittelee monipuolisesta artistista uusia kulmia. Kappale on kehitelty kasaan yhdessä Joonas Parkkosen, Peppina Pällijeffin ja Olavi Uusitalon kanssa. Goddess kertoo nimensä mukaisesti jumalaisesta tyypistä, jonka seurassa tunteet menevät vuoristorataa:
”Kun kohtaat jumalaisen tyypin, tiedät, kenestä biisi kertoo. Kun se toinen on ylimaallisen ihana, niin välillä saattaa pelätä, ettei ole itse riittävän hyvä. Toisinaan sitä tuntee itsensä maailman onnekkaimmaksi, kun saa rakastaa jumalattoman upeaa tyyppiä ja välillä taas ahdistuu, kun kokee olevansa keskinkertainen toisen loistaessa valoaan”, Robin kertoo.
Kuuntele uusi kappale alta.