Rekami ja Joniveli julkaisivat uuden kappaleen tulevalta yhteisalbumiltaan

Tommi Niukkanen & Samuli Raappana

Rekami ja Joniveli taas yhteistyössä.

Jyväskylästä ponnistaneet räppäri-tuottajat Joniveli ja Rekami julkaisivat toisen singlen tulevan pitkäsoiton tiimoilta.

Uuden Kujalla-kappaleen tuotannosta vastaa tällä kertaa Rekami itse siinä missä aiemmin vuonna 2017 yhdessä tehty Harjun takana -ep oli puolestaan Jonivelin tuotantovastuulla. Joniveli on avannut biisin taustoja tiedotteelle seuraavin sanoin:

”Oletko joskus ollut niin kujalla, ettet enää oikein tiedä mistä olit tulossa tai mihin suuntaan seuraavaksi pitäisi mennä? Tai jopa niin kujalla ettet enää edes mieti sellaisia asioita? Alkuun katujen nimet eivät soita kelloja tai herätä tunteita. Jossain vaiheessa kuja tulee kuitenkin tutuksi, eikä sieltä välttämättä enää edes etsi pois pääsyä.Valaistuminen on sana, jota ei tee mieli käyttää kovin löyhästi, mutta kujalta ulos löytäessä se yleensä tapahtuu.”

Laastarit, Liimat, Teipit ja Siteet -niminen albumi julkaistaan 29. elokuuta. Kujalla-kappaleen voi pistää kuunteluun alta.