Reino Nordin – elämäntehtävänä lempi

Reino Nordin pitäytyy lemmekkäässä linjassaan, mutta jalostuu vanhetessaan.

”Halusin tehdä jotain muuta kuin rakkauslaulun, vaikka olen tehnyt niitä systemaattisesti läpi urani. Momentum on rakkauslaulu korkeintaan hetkelle. Se on kappale oman tähtihetken tunnistamisesta ja voimaannuttava klubibängeri!”, Reino Nordin kuvailee juuri julkaistua singleään.

Reino Nordinilla on takanaan pitkä liuta musiikkijulkaisuja sekä elokuva- ja tv-rooleja, ja samoilla saroilla hän toivoo saavansa jatkaa ja kehittyä koko uransa ajan. Saattaa Nordin tosin lipsahtaa esimerkiksi kuvataiteenkin puolelle, sillä hän kuvailee olevansa kova innostumaan.

Reino Nordin ei ole päässyt julkisuuskuvansa kanssa helpolla, mutta toisaalta kritiikkiä on tullut myös aiheesta. Suomen suurimmaksi mulkuksi ja vaimonsa alistajaksi tituleerattu Nordin on ”imagotragediansa” myötä oppinut kunnioittamaan muita ryöpytyksen kohteeksi joutuneita ja kuuntelemaan ihmisiä paremmin.

– Julkinen lynkkaus on brutaalia, raakaa ja täysin väärin. Se vie elämänhalun, mutta huumorilla siitäkin selviää. On tärkeää uskaltaa nauraa itselleen ja tunnustaa omat virheensä, ottaa omat demoninsa haltuun. Toimiva resepti on ensin dumata itsensä ja antaa sitten anteeksi.

– Toisaalta – ken leikkiin käy, leikin kestäköön. Olisi tietysti kiva tehdä musaa ilman että tarvii pelätä tuomitsemisen verhoa, sillä raskas ilmapiiri vaikuttaa laajemminkin kulttuurin tekemiseen ja pilaa uskon hyvään. Jos taiteilija sen seurauksena päätyy rajaamaan ja rajoittamaan tekemisiään, päätyy tämä vain itsensä irvikuvaksi, Nordin miettii.

Vaikkei Nordin halua rajoittaa itseään liikaa, on hän opetellut toisaalta avoimemmaksi ja määrätietoisemmaksi, toisaalta pyrkinyt lopettamaan turhan provosoimisen. Hän kertoo lakanneensa myös miettimästä millainen hänen pitäisi olla ja keskittyvänsä nykyään vain luomaan monipuolista kulttuuria:

– Musiikki on varmaan se mun lempilapsi, koska se on kokonaan itse kirjoittamaani. Kun biisi tai elokuva on valmis, se on kuitenkin yhtä lailla pois mun käsistä. Mikä mä olen edes sanomaan, mikä ihmisiä viihdyttää. Jos niitä kiinnostaa mun tekemiseni, mulla on rahaa, ja jos mulla on rahaa, mun lapsilla on ruokaa. Turha sitä on kieltää – levydiilienkin ideana on myydä levyjä, vaikkei sitä saisikaan sanoa ääneen.

Reino Nordin on tottunut olemaan esillä lapsesta saakka, mutta väittää, ettei se ole koskaan ollut hänelle päätarkoitus.

– Totta kai huomio on kivaa, ja välillä saa jopa suhteettoman paljon valtaa sanoa asioita. Olen sanonut myös huonoja asioita ja kussut omiin muroihini. Ei se esillä oleminen ole kuitenkaan se juttu, vaan mitä tekee esillä olevaksi.

Nordinin ydinviesti ei ole muuttunut vuosien aikana: edelleen hän haluaa viihdyttää, lohduttaa sekä tuoda rakkautta ja lämpöä ympärilleen.

– Elämäntyöni on jakaa lempeä, vaikka en ehkä ole aina osannut tehdä sitä oikein. Ajatus lemmen tärkeydestä ei kuitenkaan ole vuosien saatossa muuttunut, vaan pelkästään kirkastunut.

– Olen aina ollut sillä tavalla mielisairas, että eläydyn vahvasti asioihin. Kun kehittyy, oppii pikkuhiljaa myös mihin kannattaa eläytyä, ja oppii myös synnyttämään energiaa muille. Olen itse oikeastaan energia-addikti, mutta nyt olen oppinut kanavoimaan sen positiiviseen.

Tällä hetkellä Nordin kanavoi energiansa helmikuun lopussa ilmestyvään albumiinsa ja tulevaan keikkakesään. Lisäksi hän haluaa keskittyä tekemään ihmiset ympärillään mahdollisimman onnelliseksi.

 

Kuvat: Niko Saarinen