Rauhatäti on palannut – tulevan albumin ensimmäinen singlelohkaisu rakkauslaulu

Rauhatäti julkaisi Lasitalossa-sinkun.

Kirjoitettuaan lukuisia yhteiskunnallisesti kantaaottavia valitusbiisejä, Rauhatäti lupasi itselleen, että seuraavalla levyllä on yksi rakkauslaulu. Lasitalossa-kappaleen on tuottanut Tes La Rok. Sinkulla vierailee reggae-laulaja Puppa J.

Rauhatädin kakkosalbumi nimensä mukaisesti kokoaa yhteen palasia elämästä, yhteiskunnasta ja sen ongelmista. Tulevalla Palasia-albumillaan Rauhatäti puhuu esimerkiksi rasismista, syrjäytymisestä tai mielenterveysongelmista antaen äänen vaikkapa thaimaalaiselle seksityöntekijälle tai väkivaltaisen päihdehistorian läpikäyneelle yh-äidille.

Tuottaja Tes La Rokin bassovoittoinen soundi on kuulaan orgaanista ja paikoin hyvin melodista. Vierailijoina levyllä kuullaan Mercedes Bentso, Ameeba, Tuomo Prättälä, Marjo Leinonen, Tiia Karoliina, MC Kajo & MC Lehmä sekä Puppa J.

Rauhatäti julkaisee musiikkia verkkaiseen tahtiin, kiirehtimättä. Julkaisujen pitkät välit eivät ole silti pitäneet artistia pois keikkalavoilta. Edellinen levy Labyrintti julkaistiin vuonna 2014. Pian eetteriin saapuu artistin uusin teos, Palasia-albumi. Levyn materiaali on äänitetty jo 2016.

Räppäri kommentoi tulevaa levyään seuraavasti:

”Elämäntilanteeni oli käynyt hankalaksi julkaisun suhteen. Tein kovasti töitä, otin jatkuvasti vastaan uusia kiinnostavia projekteja, enkä oikein osannut sanoa mihinkään suuntaan ei. Kun minulle tarjottiin kiinnostavia uusia projekteja, en halunnut kieltäytyä, koska olin vain hyvin kiitollinen siitä, että saan tehdä sellaista työtä, joka on äärimmäisen kiinnostavaa.”

Kuuntele tuore Lasitalossa-sinkku alta: