Rähinän spektaakkeli toi Lahteen seitsemän veljestä – mutta kuka v*ttu on Jussi Valuutta?

Iso H, Jussi Valuutta, Uniikki, Elastinen, Tasis, Asa ja Andu.
Henri Juvonen

Jussi Valuutta on yksi Rähinä Recordsin perustajajäsenistä, mutta siitä huolimatta monelle ihan tuntematon nimi.

Lahdessa nähtiin viikonloppuna kaikkien aikojen ensimmäinen yhteiskeikka Fintelligensiltä ja Kapasiteettiyksiköltä, kun kaksi suomalaisen hiphopin isoa nimeä kipusi lauteille Summer Up -festareilla. Saman kokoonpanon tiimipeliä päästään todistamaan vielä Pipefestissä ja Blockfesteilla sekä joulukuussa Rähinä Recordsin 20-vuotisjuhlashow’ssa Helsingin Jäähallissa.

Summer Upissa yleisön eteen nousivat pitkästä aikaa kaikki Rähinän perustajajäsenet eli Elastinen, Iso H, Andu, Uniikki, Tasis, Asa ja Jussi Valuutta. Odotetun keikan päättikin Seitsemän veljestä -posseraita, joka kuultiin tapahtumassa ensimmäistä kertaa livenä noin 18 vuoteen.

Osa nuoremmista kuuntelijoista saattaa kuitenkin tässä kohtaa raapia päätään ja pohtia: kuka v*ttu on Jussi Valuutta? FUM.FI kokee vähintäänkin aiheelliseksi tiputtaa junnuille aiheesta 101-kurssi, joten alla muutama nosto Mousenakin tunnetun porvoolaislähtöisen artistin tuotannosta.

Fintelligens – Seitsemän veljestä feat. Avain, Jussi Valuutta, Tasapaino, Uniikki & Ääretön (2000)

Loogisinta on aloittaa Summer Upissa kuullusta ja useita jatko-osia poikineesta Seitsemästä veljeksestä, joka toimii Fintelligensin Renesanssi-esikoisalbumin päätösraitana. Kappale on hiphopin traditioille uskollinen posseträkki, joka esitteli laajemmin Elastisen ja Iso H:n crew’n. Avain oli ollut aiemmin äänessä Zabazin EP:llä ja Kapasiteettiyksikkö kolmikon omalla Etenee-singlellä, mutta Valuuttaa ei oltu tätä ennen kuultu missään.

Fintelligens – Tän tahtiin feat. Jussi Valuutta (2001)

I Walk the Line -lauluntekijältä nimensä kääntäneellä Valuutalla oli aikoinaan suunnitelmissa soololevy, joka jäi lopulta tekemättä. Omaa soolomateriaaliaan artisti luonnehti Rytmi-lehdessä vuonna 2002 näin: ”Kyllä jotain pohdiskelua on varmaan tiedossa, mutta eiköhän myös bailukamaa, koska let’s face it: Mä oon sikailijajätkä!” Valuutan party-puolta edustaa ehkä parhaiten verse Fintelligensin Tän tahtiin -albumin nimikkoraidalla, joka oli yhtä lailla mukana Summer Upin settilistassa.

Avain – Silloin ennen feat. Iso H, Jurassikki & Jussi Valuutta (2001)

Punainen tiili -klassikolla Valuuttaa kuullaan ainoastaan Silloin ennen -nostalgiatripin kertosäkeessä, mutta sitä jos jotakin on lupa kuvailla sanalla laidback! Samalle raidalle päätyivät myös muut itähelsinkiläiset Rähinä-kollegat eli Iso H ja Jurassikki. Asan viimevuotisilla Punainen tiili -erikoiskeikoilla Valuutta esitti omat osuutensa onneksi itse, vaikka ihan kaikkia pitkäsoiton vierailijoita keikoilla ei nähtykään.

Tummapaahto Sound System – Happivajarit (2003)

Vuoden 2003 paikkeilla Asa ja Jussi Valuutta päättivät lyödä päät yhteen yhteisen kokoonpanon muodossa. Lopputulos oli Tummapaahto Sound System, jota kuultiin Rähinän Pommi-mixtapeilla sekä Pommi 3 -perhealbumilla. Tuohon aikaan polttelusta selkeästi inspiroituneelta kaksikolta ei kuitenkaan tullut ulos Tummapaahto-materiaalia muutamaa raitaa enempää, mikä on todella sääli.

Asa, Jurassikki & Jussi Valuutta – Pojat teki soppaa (2005)

Viime vuosina Valuuttaa ei ole turhan usein nähty keikkalavoilla, mutta tuntemattomin veljeksistä on harvakseltaan ollut mukana Asan keikoilla. Keikkasettiin on jokaisella kerralla kuulunut poikkeuksetta Saken tuottama Pojat teki soppaa, joka julkaistiin alun perin Pommi 3 -levyllä. Myöhemmin kappale päätyi osaksi Rähinä 4 Life -kokoelmaa.

Asa – Pirii ja aseit feat. Jussi Valuutta & Joska Josafat (2009)

Valuutta jatkoi yhteistyötään Asan kanssa usean vuoden tauon jälkeen Aseistakieltäytyjäliiton tueksi purkitetulla Via Karelia -albumilla. Kummaltakin löytyy siviilipalvelutausta, ja Valuutalla taisi olla muutenkin keskeinen osa koko projektin toteutumisessa. Jos Tän tahtiin on puhdasoppista bailukamaa, niin tämä kappale tuo esiin tiedostavampaa puolta suurena ajattelijana tunnetun Mousen portfoliossa.

Elastinen – Kaikki käy feat. Jussi Valuutta (2015)

Valuutta on ”liian kolee skolee ja liian komee somee”, mutta Elastinen onnistui silti puhumaan miehen pitkän hiljaiselon jälkeen mukaan uusimmalle soololevylleen. Valuutta ei silti ole ainoa poikkeuksellinen nimi platan tekijätiedoissa, sillä levyltä löytyy niinkin vaatimaton feattaaja kuin Snoop Dogg. Kaikki käy on toistaiseksi tuorein raita jolla Valuuttaa kuullaan, mutta huhujen mukaan ainakin Timo Pieni Huijaus on ollut studiossa Mousen kanssa…

Loppuun on pakko laittaa Fintelligensin Heruuks-video, vaikka Valuuttaa ei itse kappaleessa kuullakaan. Mousen cameo videolla on yhä yksi kotimaisen hiphop-historian parhaimmista, sanoo kuka tahansa mitä tahansa.