Rähinä Live tulee taas – kuullaanko tämän vuoden tapahtumassa uutta materiaalia jo pitkään matalaa profiilia pitäneiltä artisteilta?

Elastinen ja DJ Ewok viime vuoden Rähinä Livessä.
Julius Konttinen

Hiljaiseloa pitäneillä Iso H:lla ja Timo Pieni Huijauksella on omat esiintymisslotit perinteikkäässä Rähinä Livessä.

Yksi suomalaisen hiphopin pitkäikäisimmistä perinteistä eli Rähinä Live järjestetään jälleen itsenäisyyspäivän aattona tiistaina 5. joulukuuta. Tapahtuma kokoaa Nosturin katon alle kaikki Rähinä Recordsin artistit aina levy-yhtiön konkareista uusimpiin sainauksiin asti.

Illan lineupin muodostavat Elastinen, Iso H, Brädi, Uniikki, Spekti, Timo Pieni Huijaus, Nelli Matula, Halko ja Ike. Edellämainituista nimistä jokainen paitsi Iso H ja Timo Pieni Huijaus ovat julkaisseet tänä vuonna uutta materiaalia. Ehkä kaksikko soittaa nyt pitkään työn alla olleita uusia kappaleita?

Ennakkotietojen mukaan tapahtumassa tullaan joka tapauksessa kuulemaan niin vanhoja klassikkoja kuin uudenkarheita hittejäkin. Ilta onkin vuoden kohokohta Rähinän artisteille.

– Odotan iltaa jälleen lapsenomaisella innolla. Kyseinen perinne on instituutio, ja jotain täysin ainutlaatuista suomalaisen hip hopin saralla!, hehkuttaa Spekti.

Rähinä Live on ollut joka vuosi loppuunmyyty, joten liput kannattaa hoitaa ajoissa haltuun. Lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa perjantaina 27.10. klo 9.00. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä!