Rähinä Live kasvaa tänä vuonna uuteen kokoluokkaan – Fintelligensille ja Kapasiteettiyksikölle jäähallikeikka

Rähinä Recordsin 20-vuotisjuhlavuosi huipentuu Helsingin Jäähallilla järjestettävään konserttiin.

Yksi suomalaisen hiphopin pitkäikäisimmistä perinteistä kokee tänä vuonna muodonmuutoksen, kun Rähinä Recordsin edustajat kokoontuvat Rähinä Liven aikaan Nosturin sijaan uuteen lokaatioon. Levy-yhtiön 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö ottavat muun Rähinä-edustuksen kanssa haltuunsa Helsingin Jäähallin keskiviikkona 5. joulukuuta.

Rähinä Live järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2001 Kulttuuriareena Gloriassa, josta tapahtuma siirtyi muutama vuosi myöhemmin Nosturiin. Tapahtuman aika perinteisessä Nosturissa olisi muutenkin tulossa tiensä päähän, sillä keikkapaikka lopettaa toimintansa muutaman vuoden sisällä Elmun muuttaessa uusiin tiloihin.

– On mahtavaa päästä yhdessä isolle areenalle vetämään ikimuistoinen rap-spektaakkeli, Iso H iloitsee mittavan yhteiskeikan toteutumista yhdellä Helsingin suurimmalla konserttipaikalla.

Tällä tietoa tapahtumassa tullaan näkemään Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön ohella ainakin Brädi, Nelli Matula ja Spekti. Todennäköisesti lavalle nousee useita muitakin nimiä parinkymmenen vuoden matkan ajalta, joten tapahtumasta on lupa odottaa isointa Rähinä Liveä ikinä.

Rähinä 20V Juhlashow’n liput tulevat myyntiin Lippupisteessä keskiviikkona 25. huhtikuuta. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.