
Ettan taustalla on nyt todella ansioitunut tiimi.
Musiikkialalla jo jonkin aikaa supinaa aiheuttanut Emmalotta Kanth eli Etta on tehnyt levytyssopimuksen PME Recordsin kanssa. Vuonna 2012 perustetun levy-yhtiön tallissa ovat jo entuudestaan esimerkiksi todella kovaa tulosta listoilla takoneet JVG, Reino Nordin ja ALMA.
Etta on tehnyt itselleen nimeä paitsi laulajana, niin myös rap-artistina. Hänen sosiaalisessa mediassa julkaisemansa videot ovat herättäneet kiinnostusta useissa levy-yhtiöissä, joten PME oli tuskin ainoana tavoittelemassa uutta talenttia listoilleen. Videoillaan pääkaupunkiseudulla varttunut Etta on tulkinnut esimerkiksi Chris Brownin Look At Me Now -kappaletta ja Rae Sremmurdin jättihittiä Black Beatles.
Ettasta tullaan kaikkien merkkien perusteella kuulemaan lisää isossa mittakaavassa, sillä PME:n lisäksi artistin taustalta löytyy esimerkiksi Cheekin ja Jenni Vartiaisen managerina kunnostautunut Carla Ahonius. Tuoreinta Ettaa on mahdollista kuulla Stig Doggin uudella materiaalilla, mutta vanhat videotkin kannattaa ottaa haltuun alta mikäli ne ovat jääneet tsekkaamatta.