
Julius Konttinen
Uutuusvideosta vastaa Pikku G:n samanikäinen rap-kollega.
Onnistuneen comebackin tehnyt Pikku G on julkaissut musiikkivideon Paratiisiin-kappaleelleen, jossa on mukana Ilta. Padasjoella kuvattu video on 31-vuotiaan Geen ensimmäinen 14 vuoteen.
Pikku G:n edellinen musiikkivideo oli vuonna 2004 julkaistu Valta lapsille, jonka ohjauksesta vastasi artistin kaikkien aiempien videoiden tapaan Marko Jatkola. Muun muassa Davo Isotaakin, Mikrofonistien ja Ritarikunnan Päästä parhaasta -klassikkovideon ohjannut Jatkola ei kuitenkaan enää jatka yhteistyötä Geen kanssa uutuusvideolla.
Tällä kertaa ohjaajan pallilta löytyy Über Creativen Teemu Saario eli rap-artisti Chebaleba, joka on myös videon käsikirjoituksen takana. Ota pikalähtö Paratiisiin alta.